Salla nauroi vielä yhä nauramistaan, mutta kun isä Pomukkelskopp nyykäytti päätään ja osotti ovea kohden, kokosi Salla luumunsa, kanansa, hanhensa ja porsaansa ja sanoi: "Natti ja Filip, tulkaa, isä tahtoo tehdä työtä", ja lähti heidän kanssansa ulos. Tätä lausetta käytettiin nimittäin aina, kun Pomukkelskopp tahtoi huvitella itseänsä kullankarvaisella hyötyheinällään.
"Herra Pomukkelskopp", sanoi Taavetti, "minä tulen vuotien tähden ja samassa tahtoisin kysyä villain hintaa — minä olen saanut kirjeen…"
"Mitä vietäviä? Vuodat ja villat?" huudahti herra notarius, "niistähän voitte jälistäpäin puhua. Me olemme tulleet tänne asiassa, jonka tiedätte".
Tästä voi nähdä, että notarius oli uudenaikainen asiamies, joka ei pitänyt pitkiä puheita, hän kävi suorastaan asian varteen kiini, ja Pomukkelskopp piti paljo semmoisista miehistä, jotka rohkeasti tarttuivat hänen nokkosiinsa, hän kävi sentähden likemmäksi notariusta, puristi hänen kättänsä ja pakotti hänen istumaan sohvalle.
"Jaa", sanoi hän, "se on tukala, pitkällöinen tehtävä".
"Pitkällöinen?" kysäisi herra notarius. "Mitä? Riippuuhan se vaan meistä, kuinka pitkälle tahdomme sitä venyttää. Ja tukala? Minulla on ollut tukalampia asioita ajettavana. Taavetilla on kaksituhatta viisisataa vekseleissä; minä itse olen viime aikoina lähettänyt hänelle kahdeksansataa kolmekymmentä. Tahdotteko ostaa ne? Tässä ne ovat".
"Ne ovat hyviä papereita", sanoi Pomukkelskopp hiljaa ja levollisesti, nousi istuimeltaan ja toi rahat kaapista.
"Tahdotteko ostaa minunkin paperini?" kysyi Taavetti.
"Nekin ostan minä", sanoi Pomukkelskopp ja nyykäytti päätään niin arvokkaasti, kuin tekisi hän suuren hyvän työn ihmiskunnalle. "Mutta, hyvät herrat", sanoi hän, ruvetessaan lukemaan rahoja, "minä panen yhden ehdon. Te teette minulle velkakirjan, että olette minulle velkaa tämän summan ja pidätte vekselinne ja hätyytätte häntä niillä. Häntä pitää vaan hätyyttää, sillä jos hän saa olla rauhassa ja asiaa järjellisesti punnita, voi hän saada rahoja lainaksi mistä hyvänsä, ja otollinen aika ei ole vielä käsissä".
"Jaa", sanoi notarius, "se ehdotus ei ole hullumpi ja sen voimme me tehdä; mutta Taavetilla olisi vielä jotakin sanomista teille".