"Sitä täytyy minun oikein mennä peiliin katsomaan. Minä olen aina luullut, että minulla olisi komea nenä ja että se olisi luontevan muotoinen". Ukko tarkasteli nenäänsä peilissä kaikilta puolin. "Mutta mitä pituudesta puuttuu, sen leveys korvaa. Poika, älä naura, vaan lue eteenpäin!"
"Erityisiä tuntomerkkiä: hänen kasvonsa ovat täynnä teirenpilkkuja, samoin rokonarpia ja näyttää, kuin jos ne olisivat kokoonneulotut. Niiden väri vivahtaa vähän siniseen. Hän katsoo vähän kieroon.
"Mitä! Mitenkä siinä seisoo? Anna tänne passi!"
"Tässä seisoo, isä: hän katsoo vähän kieroon!"
"Ettäkö minun kasvoni ovat siniset?"
"Niin tässä seisoo, isä!"
"Ja kasvot näyttävät kuin jos olisivat kokoonneulotut?"
"Niin, tässä seisoo niin!"
"Mutta se on hävytöntä! Että rekistraattori Schnabel on kirjoittanut semmoista passiin! Minä olin muuten aikonut lähettää hänelle juottovasikan. Kaikki se muu minun pituudestani, nenästäni ja suustani, se on kyllä paikallaan ja oikein, ja se 'ruumiikas' olisi myös saanut käydä päinsä, mutta siniset kasvot, se on liian hullusti".
"No enkö minä sitä sanonut?" tiuskasi Swartin emäntä sanomaan. "Kuules Frits, istahdas ales kirjoittamaan kopio tuosta passista minulle, niin minä panetan sen lasiin ja raamiin, ja kun isäsi lähtee pois matkoille, niin on minulla siinä hänen kuvansa!"