"Sikarit ovat niin omituisia", sanoi Swart "minä luulen, ettei se tekisi sinulle hyvää".
"Kuinka niin?" sanoi räätäli Flick. "Niin, jos sikari olisi huonoa lajia, mutta minulla on erinomaisen hyvää sorttia, jota imevä lapsikin voi polttaa, tuntematta mitään pahoin-vointia. Ne maksavatkin minulle kymmenen taaleria tuhat.
"Saakeli soikoon!" sanoi Witt, "nepä vasta mahtavat olla oikein aimo sikaria. Niistä minä tahdon yhden".
"Oitis!" sanoi Flick ja toi koko kourallisen tätä hienoa tavaraa.
"Tässä on yksi! Sytyttäkäät ja polttakaat sitä. Eikö se todellakin maista hyvälle? Ja se hieno haju sitten?"
Ukko Witt hän imi ja imi, mutta ei hän saanut sitä kirottua sikaria palamaan.
"Malttakaas vähän", sanoi räätäli. "Jos ei se tahdo palaa oikein, niin purette toisen pään pois: se on juuri hyvän sikarin tuntomerkki".
Witt puri ja piti sikaria kynttilän liekissä ja pisti sen sitten taas suuhunsa ja poltti ja veti ja imi imemistään.
"Niin", sanoi räätäli, "semmoista tapahtuu. Oikeat sikarit eivät tahdo koskaan palaa, ainakaan muutamat niistä. Voidelkaamme sitä vähän talilla, niin se tulee hyväksi. Kas niin, purkaat nyt vielä palanen pois!"
Se auttoi, ja kaiken imemisen, puremisen ja voitelemisen jälkeen saatiin sikari vihdoin palamaan, ja räätäli hieroi tyytyväisenä hyppysiään.