"Hän teki sen pahankurisuudesta!" sanoi rumpari.
"Ei, sinä koira!" huusi Swart, "se tapahtui tapaturman johdosta. Saan nimittäin sanoa teille, että kun minä nousin vaunuihin, rupesi päätäni huimaamaan, minä rupesin liukumaan istuinlaudalta ja tömähdin sitten rumpuun".
"Tätä voisi kutsua nimellä casus", sanoi pormestari, "ehkäpä myös lapsus".
"En minä kaasussa ollut", sanoi Swart, "sillä en minä ollut maistanut väkeviä; eikä tämä myös ole mikään lapsellisuus, minun mielestäni!"
"Minä sanoin lapsus", sanoi pormestari.
"Jaa, sitä en minä ymmärrä", sanoi Swart, "mutta sen minä ymmärrän, että tuo mies tuossa on menetellyt minua kohtaan kuin tyhmä lapsi. Sillä kun minä istuin rummussa ja poikani koetti vetää minua ylös siitä, löi hän minua päähän ja tuuppasi minun naapuriani Wittiä niin, että hän kaatui istumaan bassoviulun päälle ja satutti itsensä pahasti".
"Herra pormestari", sanoi musikantti, "semmoisella takapuolella — olkaat hyvä ja katsokaat tänne vähän — istui hän minun rumpuuni ja turmeli minun koneeni".
"Restitutio in integrum voisi tosin tässä tapauksessa olla mahdollinen", sanoi pormestari: mutta minun mielestäni kuitenkin on, kuin jos…"
"Oo!" keskeytti hänet ukko Witt surkealla äänellä, "minä kunnioitan suuresti lakia ja oikeutta, mutta minä tahtoisin vaan kysyä teiltä jos te koskaan olette istuneet haara reisin bassoviululla. Minun täytyy antaa tohtorin tutkia vammojani, ja minä pyytäisin 50 taaleria vahingon korvaukseksi".
"Ja minä herra pormestari", sanoi musikantti, "pyydän 100 taaleria korvaukseksi siitä että hän on istunut minun bassoviuluni rikki".