— Tänään ilmoitti, että hölmö tulee luokseni ja kyselee joutavia.
Paljon tahdot tietää, munkki.
— Kamalia ovat sananne, hurskas ja pyhä isä, — sanoi munkki pudistaen päätään. — Hänen pelokkaissa silmissään kuvastui muuten myöskin epäluuloisuutta.
— Näetkö tämän puun? — kysyi isä Ferapont oltuaan jonkin aikaa vaiti.
— Näen, hurskas isä.
— Sinun mielestäsi se on jalava, mutta minulle se on aivan toinen kuva.
— Mikä sitten? — sanoi munkki odottaen ääneti vastausta, vaikka turhaan.
— Se tapahtuu yöllä. Näetkö nämä kaksi oksaa? Yöllä Kristus ojentaa minua kohti käsiään ja näillä käsillään etsii minua, näen sen selvästi ja vapisen. Kauheata, oi, kauheata!
— Mitä kauheata siinä on, jos se on itse Kristus?
— Sieppaa ja vie ylös.
— Elävänäkö?