— Katerina Ivanovna? — kysyi ihmeissään tutkintatuomari.
Prokuraattori niinikään höristi korviaan.
— Oi, älkää lausuko hänen nimeään turhaan! Minä olen hylkiö, kun sekoitan hänet tähän. Niin, minä näin, että hän vihasi minua… jo kauan… aivan ensimmäisestä kerrasta asti, siitä minun asunnossani jo siellä… Mutta riittää, riittää, te ette edes ansaitse tietää tätä, tämä ei ole ensinkään tarpeellista… Tarpeen on tietää vain se, että hän kutsui minut luokseen kuukausi takaperin, antoi minulle kolmetuhatta lähetettäväksi sisarelleen ja vielä eräälle sukulaiselle Moskovaan (niinkuin hän ei itse olisi voinut lähettää!), mutta minä… tämä sattui juuri tuolla elämäni kohtalokkaalla hetkellä, jolloin minä… no, sanalla sanoen, jolloin olin juuri alkanut rakastaa toista, häntä, nykyistä, hän istuu nyt teillä tuolla alhaalla, Grušenjkaa… Minä otin hänet silloin mukaani tänne Mokrojeen ja tuhlasin juominkeihin täällä kahdessa päivässä puolet noista kolmesta tuhannesta, se on puolitoista tuhatta, ja toiset puolet säilytin itselläni. No, nuo säilyttämäni puolitoista tuhatta minulla juuri oli kaulassani talismanin asemesta, ja eilen minä ne otin esille ja panin menemään juominkeihin. Jäännös, kahdeksansataa ruplaa, on teillä nyt käsissänne, Nikolai Parfenovitš, siinä on eilisten puolentoista tuhannen tähteet.
— Anteeksi, kuinka niin, tehän joitte täällä silloin, kuukausi takaperin, kolmetuhatta eikä puolitoista, kaikki tietävät sen.
— Kuka sen tietää? Kuka on laskenut? Kenen minä olen antanut laskea?
— Hyväinen aika, tehän itse puhuitte kaikille rymynneenne silloin pois tasan kolmetuhatta.
— Totta on, että puhuin, koko kaupungille puhuin, ja koko kaupunki puhui, ja niin kaikki laskivat täälläkin Mokrojessa, täälläkin kaikki sanoivat menneen kolmetuhatta. Kuitenkaan minä en menettänyt kolmea, vaan puolitoista tuhatta, ja toiset puolitoista ompelin rintapussiin; niin oli asia, herrat, sieltä ovat nämä eiliset rahat…
— Se on melkein kuin ihme… — lepersi Nikolai Parfenovitš.
— Sallikaa kysyä, — lausui viimein prokuraattori, — ettekö ole ilmoittanut edes jollekulle tätä asianhaaraa aikaisemmin… nimittäin, että te silloin, kuukausi takaperin, jätitte nämä puolitoista tuhatta itsellenne?
— En ole puhunut kenellekään.