— Hyvä rouva, jos te olette kokenut lääkäri, niin minä puolestani olen kokenut potilas, — lausui Mitja koettaen siinä määrin olla rakastettava, että se vaati ponnistusta, — ja minä aavistan, että jos te niin seuraatte kohtaloani, te myös autatte tuhon uhatessa, mutta sallikaa minun sitä varten lopultakin esittää teille se suunnitelma, jota ajatellen olen uskaltanut tänne tulla… ja se, mitä minä teiltä odotan… Olen tullut, hyvä rouva…
— Älkää selitelkö, se on toisarvoista. Mitä taas apuun tulee, niin ette te, Dmitri Fjodorovitš, ole ensimmäinen, jota autan. Olette varmaankin kuullut serkustani rouva Beljmesovista, hänen miehelleen kävi huonosti, kaatui, kuten te niin kuvaavasti sanoitte, Dmitri Fjodorovitš?
— En vähintäkään, hyvä rouva, — oh, hyvä rouva, en vähintäkään! — huudahti hermostuneen kärsimättömästi Mitja ja aikoi nousta paikaltaan. — Rukoilen teitä vain, hyvä rouva, kuulemaan minua, antakaa minun vain kaksi minuuttia vapaasti puhua, jotta voisin ensin esittää teille kaikki, koko suunnitelman, jonka johdosta tulin. Sitäpaitsi on aikani täpärällä, minulla on hirveän kiire!… — huudahti hysteerisesti Mitja tuntien, että rouva Hohlakov alkaa heti taas puhua, ja toivoen voivansa tukahduttaa huutoonsa hänen äänensä: — Minä olen tullut epätoivoissani… äärimmäisessä epätoivossa pyytämään teiltä lainaksi rahaa kolmetuhatta, velaksi, mutta varmaa, mitä varminta vakuutta vastaan, hyvä rouva, mitä varminta panttia vastaan! Sallikaa vain esittää…
— Kaikesta tästä myöhemmin, myöhemmin, — huiski hänelle kädellään rouva Hohlakov vuorostaan, — kaikki, mitä sanottekin, minä tiedän edeltäpäin, sanoinhan teille jo sen. Te pyydätte jotakin rahasummaa, te tarvitsette kolmetuhatta, mutta minä annan teille enemmän, äärettömän paljon enemmän, minä pelastan teidät, Dmitri Fjodorovitš, mutta teidän on toteltava minua!
Mitja ihan ponnahti taas paikaltaan.
— Hyvä rouva, oletteko te todellakin niin hyvä! — huudahti hän tavattoman tunteikkaasti. — Hyvä Jumala, te olette pelastanut minut. Te pelastatte ihmisen, hyvä rouva, väkivaltaisesta kuolemasta, pistolilta… Ikuinen kiitollisuuteni…
— Minä annan teille äärettömän, äärettömän paljon enemmän kuin kolmetuhatta! — huudahti rouva Hohlakov katsellen säteilevänä ja hymysuin Mitjan innostusta.
— Äärettömän paljon! Niin paljoa ei tarvitakaan. Välttämättömät ovat vain nuo minulle kohtalokkaat kolmetuhatta, ja minä puolestani tulen rajattoman kiitollisena antamaan teille vakuuden tästä summasta ja esitän teille suunnitelman, joka…
— Riittää, Dmitri Fjodorovitš, sanottu ja tehty, — tokaisi rouva Hohlakov hyväntekijän puhtaan riemastuksen vallassa. — Minä olen luvannut teidät pelastaa ja pelastan. Minä pelastan teidät niinkuin rouva Beljmesovinkin. Mitä te ajattelette kultakaivoksesta, Dmitri Fjodorovitš?
— Kultakaivoksesta, hyvä rouva! En ole koskaan ajatellut siitä mitään.