— Se pitkä, räkänokka, oli kesällä myymässä torilla.
— Mitä kehnoa minuun kuuluu sinun Tšižovisi, hyvät ihmiset, mitä?
— Mistäpä minä tietäisin, mitä kehnoa sinuun kuuluu Tšižov.
— Kuka sinut tietää, mitä sinulla on hänen kanssaan tekemistä, — puuttui puheeseen toinen eukko, — itse tietänet, mitä se sinuun kuuluu, kun kerran olet äänessä. Sinullehan hän puhui, eikä meille, sinä typerä mies. Vai etkö todellakaan tunne?
— Ketä?
— Tšižovia.
— Vieköön piru Tšižovin ja sinut samalla kertaa! Minä pieksän hänet, siinä se! Hän teki minusta pilkkaa.
— Tšižovinko sinä pieksät? Kunhan ei hän sinua! Hölmö olet, siinä kaikki!
— En Tšižovia, en Tšižovia, sinä ilkeä akka, pahus, pojan minä pieksän, siinä se! Antakaa hänet, antakaa hänet tänne, — hän teki pilkkaa minusta!
Eukot nauraa hohottivat. Mutta Kolja asteli jo kaukana kasvoillaan voittajan ilme. Smurov kulki hänen rinnallaan ja kääntyi tuon tuostakin katselemaan taakseen kaukana huutavaa ryhmää. Hänestäkin oli hyvin hauskaa, vaikka hän yhä vielä pelkäsi, että joutuvat Koljan kanssa rettelöihin.