— Häntä on ankarasti kuulusteltu, — huomautti Aljoša miettivästi, — mutta kaikki tulivat siihen johtopäätökseen, ettei se ole hän. Nyt hän on hyvin sairas. Siitä saakka on ollut sairas, tuosta kaatuvataudin kohtauksesta. Hän on todella sairas, — lisäsi Aljoša.
— Jumalani, menisit itse tuon asianajajan luo ja kertoisit hänelle asian kahden kesken. Hänethän on kuulemma tilattu tänne Pietarista kolmentuhannen ruplan maksusta.
— Me panimme kolmeen henkeen kolmetuhatta, minä, veli Ivan ja Katerina Ivanovna, mutta tohtorin tilasi Moskovasta maksamalla kaksituhatta Katerina Ivanovna yksin. Asianajaja Fetjukovitš olisi ottanut enemmän, mutta asia tuli kuuluisaksi ympäri Venäjän, kaikissa sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa siitä puhutaan, ja niinpä Fetjukovitš suostui tulemaan etupäässä kunnian vuoksi, sillä ylen kuuluksi on juttu tullut. Minä tapasin hänet eilen.
— No ja mitä? Puhuitko hänelle? — sanoi Grušenjka kiireesti.
— Hän kuunteli eikä sanonut mitään. Sanoi, että hänelle on jo muodostunut varma mielipide. Mutta lupasi ottaa harkitakseen sanojani.
— Kuinka niin harkitakseen? Ah, ne ovat roistoja! He syöksevät hänet turmioon! No, mutta tohtorin, miksi tuo on tilannut tohtorin?
— Asiantuntijaksi. Tahtovat osoittaa, että veljeni on mielenvikainen ja on tappanut sekapäisenä ollessaan, itse tietämättään, — hymähti Aljoša hiljaa, — mutta veljeni ei suostu tähän.
— Ah, sehän on totta, jos hän olisi tappanut! — huudahti Grušenjka. — Sekapäinen hän oli silloin, aivan sekapäinen, ja siihen olen minä, minä halpamainen ihminen, syypää! Mutta eihän hän ole tappanut, ei ole tappanut! Ja kaikki syyttävät vain häntä, että hän on tappanut, koko kaupunki. Fenjakin, hänkin todisti sillä tavoin, että näyttää kuin Mitja olisi tappanut. Entä puodissa, ja entä tuo virkamies, ja entä mitä ovat aikaisemmin kuulleet ravintolassa! Kaikki, kaikki ovat häntä vastaan, sellaista on kaikkien puheen palpatus.
— Niin, todistusten lukumäärä on kauheasti lisääntynyt, — huomautti
Aljoša jurosti.
— Entä Grigori, Grigori Vasiljitš, hänhän pitää jyrkästi kiinni siitä, että ovi oli auki, vatkuttaa yhä omaansa, että on nähnyt, häntä ei saa siitä käsityksestä luopumaan, olen juossut hänen luonaan, puhunut itse hänen kanssaan. Vielä haukkuukin!