Miša tuli sisälle kiireissään tuoden tukun vaihdettua rahaa ja ilmoitti, että Plotnikoveilla »kaikki rupesivat puuhaan» ja kantelevat pulloja sekä kalaa ja teetä — heti paikalla kaikki valmiina. Mitja sieppasi kymmenruplasen ja antoi Pjotr Iljitšille sekä viskasi toisen kymmenruplasen Mišalle.
— Ei saa! — huudahti Pjotr Iljitš. — Minun talossani ei saa, ja se on sitäpaitsi joutavaa hemmoittelua. Pankaa pois rahanne, pankaa tänne, mitä te niitä tuhlaatte? Huomenna ne jo ovat tarpeen, tulette luokseni pyytämään kymmentä ruplaa. Miksi te tungette kaikki sivutaskuun? Pudotatte siitä!
— Kuule, hyvä mies, mennäänkö Mokrojeen yhdessä?
— Kuule, tahdotko, niin heti avaan pullon, juodaan elämän malja! Minun tekee mieleni juoda ja ennen kaikkea sinun kanssasi. En ole koskaan juonut kanssasi, mitä?
— Ehkäpä ravintolassa, miksei, menkäämme, minä olen itsekin juuri sinne lähdössä.
— Ei ole aikaa ravintolassa, vaan Plotnikovien puodissa, peräkamarissa.
Tahdotko, että annan heti arvattavaksesi erään arvoituksen?
— Anna.
Mitja veti liivinsä taskusta paperipalan, levitti sen auki ja näytti.
Selvällä ja isolla käsialalla oli siihen kirjoitettu:
»Rankaisen itseäni koko elämäni tähden, koko elämäni rankaisen!»
— Ihan todella, minä sanon jollekulle, lähden heti sanomaan, — lausui paperin luettuaan Pjotr Iljitš.