"Näetkös, näetkös", riemuitsi isoäiti onnesta ja ilosta säteillen kääntyen puoleeni.
"Sanoinhan minä sen sulle heti. Ikäänkuin Herramme itse olisi käskenyt minun panna kaksi kultarahaa kerrallaan. Paljonkos minä nyt saan? Eipäs mulle maksetakaan. Potapytsh, Marfa, missä te olette. Missä kaikki meikäläiset ovat? Potapytsh, Potapytsh!"
"Odottakaa, isoäiti, odottakaa", kuiskasin hänelle. "Potapytsh seisoo oven suussa. Hän ei saa tulla tänne saakka. Kas tuossa, isoäiti, maksetaan teille voittonne, ottakaa."
Hänelle työnnettiin raskas käärö sinisessä paperissa, sisältävä 50 fredrichsd'oria ja sitäpaitsi erikseen 20 kultarahaa.
"Faites le jeu messieurs, fait le jeu messieurs! Rien ne va plus", huusivat pelinhoitajat kehoittaen uusiin panoksiin.
"Oi jumalani, me myöhästymme; pyörä väännetään kohta, aseta panos, aseta", hätäili isoäiti, "älä vitkastele, pikemmin", läähätti hän nykien minua kaikin voimin.
"Millekäs minä sen asetan, isoäiti?"
"Zerolle tietysti, yhä vaan zerolle. Ja niin suuri panos kuin suinkin.
Paljonkos meillä on? Seitsemänkymmentä fredrichsd'oria? Älä vitkastele.
Kaksikymmentä fredrichsd'oria kerrallaan."
"Miettikäähän kuitenkin, isoäiti! Toisinaan sattuu zerolle vaan kerran kahdesta sadasta. Te menetätte kaikki rahanne, saadaanpas nähdä."
"Älä lörpöttele, aseta panos", huusi hän hurjana. "Kas, nyt väännetään heti pyörää."