— Minä olisin menetellyt toisella tavoin, alkoi hän vetäen syvään henkeä; — minä olisin menetellyt seuraavalla tavalla. Ensimäisen tuhannen olisin laskenut neljään kertaan molemmilta puolin ja tarkoin tutkinut joka seteliä; sitten olisin ottanut toisen tuhannen, olisin ehkä sen laskenut puoliväliin, sitten vetänyt joukosta viidenkymmenen ruplan setelin, pitänyt sitä valoa vasten nähdäkseni muka, oliko se väärennetty; olisin sanonut olevani huolissani sen johdosta, että eräs sukulainen menetti äskettäin viisikolmatta ruplaa sillä lailla ja olisin kertonut koko historian tapauksesta. Kun sitten olisin tullut kolmanteen tuhanteen, olisin vetänyt vielä kerran esiin toisen tuhannen sillä tekosyyllä, etten vielä ollut päässyt täydelliseen selvyyteen eräästä satasesta — ja sillälailla olisin menetellyt kaikkien viiden tuhannen suhteen. Kun sitten olisin lopettanut, olisin vielä kerran vetänyt toisesta ja viidennestä tuhannesta esiin setelin, pitänyt sitä taas valoa vasten, lausunut taas epäilykseni: "tehkää hyvin ja vaihtakaa nämä toisiin"… Olisin saattanut rahastonhoitajan epätoivoon, niin ettei hän olisi tuskissaan tiennyt, mitä tekisi päästäkseen eroon minusta! Kun sitten vihdoinkin olisin ollut valmis ja avannut oven, olisin vielä kerran kääntynyt takasin, pyytänyt anteeksi ja kysynyt jotakin, pyytänyt jotakin selontekoa — siten minä olisin menetellyt!
— Ah, miten kauheita asioita te kerrottekaan! arveli Sametov nauraen. — Kyllähän jokaisen sopii puhua, mutta todellisuudessa olisitte tekin kompastunut. Sanonpa teille, ettei minun mielipiteeni mukaan kukaan meistä, eikä edes kukaan paatunut, kokenut konnakaan olisi moisessa tapauksessa voinut vastata puolestaan. Mutta miksi mennä niin pitkälle ja etsiä; onhan meillä lähempi esimerkki omassa kaupunginosassamme, tuo vanha murhattu nainen. Murhaaja on mahtanut olla koko tavaton mies … keskipäivällä panee kaikki alttiiksi; se oli ihme, että hän pääsi pakenemaan mutta kyllä hänenkin kätensä ovat mahtaneet vavista; varastaa ei hän ole ymmärtänyt, sitä ei hän ole osannut tehdä; tutkimus on osottanut sen…
Raskolnikov näytti sangen loukkaantuneelta.
— Vai niin, semmostako se on osottanut? Mutta ottakaa sitten selvä hänestä! huudahti hän katsellen vahingonilosena Sametovia.
— No, entä sitten, kyllä hänestä selville päästään!
— Kenestä? Tekö ehkä, tekö hänestä selvän saisitte! Silloin saisitte juosta kovin kauvas! Teidän mielestännehän on pääasia pitää silmällä sitä, hävittääkö kukaan paljon rahaa. Ellei jollakulla ennen ole ollut mitään rahaa, mutta alkaa nyt äkkiä sirotella sitä ympärilleen, —silloin olette selvillä hänestä luonnollisesti! Pieni lapsikin voi vetää teitä nenästä, jos se tahtoo!
— Siinäpä se on, että kaikki tekevät siten! lausui Sametov. — Ensin tekee joku murhan noudattaen suunnitelman mukaista varovaisuutta, panee henkensä alttiiksi — ja sitten vangituttaa hän äkkiä itsensä. Heidän rahantuhlauksensa tavallisesti saattaa heidät satimeen. Kaikki eivät suinkaan ole sellaisia neroja kuin te. Te ette luonnollisestikaan menisi satimeen.
Raskolnikov rypisti kulmakarvojaan ja tuijotti Sametoviin.
— Minusta tuntuu siltä kuin tahtoisitte te mielellänne tietää, miten minä olisin menetellyt tällaisessa tapauksessa! kysyi hän vastentahtosesti.
— Sitä minä kyllä mielelläni tahtoisin, lausui toinen päättävästi ja vakaasti.