— Hän kuoli aivan äkkiä, sanoi Pulcheria Alexandrovna, iloissaan siitä osanotosta, jota Rodja näytti.
— Hän kuoli juuri samana päivänä, jolloin sinulle kirjotin. Tuo kauhea ihminen on luultavasti syynä hänen kuolemaansa. Kerrotaan että hän löi häntä kauheasti.
— Elivätkö he niin huonosti, että voidaan edellyttää jotakin sellaista? kysyi hän kääntyen sisarensa puoleen.
— Ei, päinvastoin. Mies oli aina ystävällinen ja kohtelias häntä kohtaan kokonaista seitsemän vuotta — mutta sitten menetti hän äkkiä kärsivällisyytensä.
— Sinä koetat häntä puolustaa, Dunja.
— Ei, ei, minun silmissäni hän on kauhea ihminen! En voi kuvitella mitään, hirveämpää, vastasi Dunja väristen, rypistäen silmäluomiaan ja vaipuen ajatuksiin.
— Kohtaus heidän välillään tapahtui aamupäivällä, jatkoi Pulcheria Alexandrovna. — Heti tämän jälkeen käski Marfa Petrovna ajaa vaunut esille, koska hän iltapäivällä tahtoi matkustaa kaupunkiin —sellaisten tapausten sattuessa oli hänellä tapana matkustaa kaupunkiin. Sanotaan hänen syöneen päivällisensä hyvällä ruokahalulla.
— Sittenkuin hän oli saanut selkäänsä?
— Hän käytti aina tätä … tapaa ja heti syötyään otti hän kylvyn … nimittäin jonkunlaista parannuskylpyä. Heillä on lähde siellä ja siinä hän kylpi säännöllisesti joka päivä. Tuskin oli hän laskeutunut lähteen kylmään veteen, kun hän sai halvauskohtauksen.
— Se ei ollut ihmeellistä. Löikö miehensä häntä kovasti! kysyi Sosimov.