— Mitä tämä kaikki merkitsee? Kuka maksaa minulle särjetyt esineeni? huudahti Porfyrius Petrovitsh ilosella äänellä.
Rasumihin, joka oli vallan nolostunut lyötyään säpäleiksi pöydän ja lasin, käänsi selkänsä hänelle, sylki kiihtyneenä ja katseli synkästi ikkunasta. Sametov, joka oli istunut eräässä nurkassa vierasten sisään tullessa, nousi ja odotti jotakin enempää. Hän väänsi suunsa hymyyn, mutta katseli epäilevästi koko kohtausta ja näytti hieman alakuloselta Raskolnikovin nähdessään. Sametovin odottamaton läsnäolo teki Raskolnikoviin epämielusan vaikutuksen.
— Pyydän anteeksi, sanoi hän hieman alakulosena; — nimeni on
Raskolnikov.
— Minua huvittaa tutustua teihin. Mikä hänen on? Eihän hän edes aijo tervehtiäkään meitä, sanoi Porfyrius Petrovitsh osottaen Rasumihia.
— Minä en käsitä, miksi hän on niin raivostunut minulle. Minä vain sanoin hänelle tiellä, että hän oli Romeon kaltanen ja todistin sen myös. Muuta se ei ollut.
— Sinä olet aasi! huudahti Rasumihin silti kääntymättä.
— Hänellä on mahtanut olla oikeutettu syy suuttua niin yhdestä ainoasta sanasta, sanoi Porfyrius nauraen.
— Alatko sinäkin nyt? Menkää helvettiin kaikki! keskeytti Rasumihin itsensä, nauroi toisten mukana ja meni niin ilosena, kuin ei mitään olisi tapahtunut, Porfyriuksen luo. — Nyt voinee tuo juttu loppua. Tässä on ystäväni, Rodion Romanovitsh Raskolnikov, joka on kuullut paljon puhuttavan sinusta ja joka haluaa tutustua sinuun. Hän tahtoo pyytää neuvoa sinulta. Ah, Sametov, oletko sinä täällä? Koska te olette tutustuneet?
— Mitähän tämä merkinnee? ajatteli Raskolnikov levottomasti.
— Eilen ollessamme sinun luonasi, vastasi Sametov avomielisesti.