— Saanko nähdä sinut vielä kerran?
— Kyllä, kyllä minä tulen.
— Rodja, älä suutu minuun siitä, että teen sinulle niin useita kysymyksiä, mutta sano minulle ainoastaan, lähdetkö pitkälle matkalle?
— Sangen pitkälle.
— Mitä sinä teet? Odottaako sinua jokin tuottava toimi?
— Minä otan vastaan, mitä Jumala antaa minulle… Oi, rukoilkaa puolestani!
Raskolnikov läheni ovea, mutta äitinsä pidätti häntä ja katsoi häntä epätoivoisena.
— Nyt on minun mentävä, sanoi Raskolnikov katuen syvästi sitä, että oli tullut.
— Ei ainaseksi! Eikö totta, ei ainaseksi, vai miten… Sinähän tulet kerran, tulet ehkä huomenna?
— Kyllä, kyllä, kyllä minä tulen… Hyvästi!