— Eipä niinkään, asia on sangen sekava, vakuutti Ilja Petrovitsh.
Raskolnikov otti hattunsa ja meni ovea kohti, mutta ei päässyt sinne saakka…
Tultuaan taas tajuihinsa näki hän istuvansa tuolilla; oikealta tuki häntä joku henkilö ja vasemmalla seisoi eräs toinen kellertävällä vedellä täytetty lasi kädessä; hänen edessään seisoi Nikodin Fomitsh ja katseli häntä tarkkaavasti; hän nousi tuolilta.
— Mitä tämä on, oletteko sairas? kysyi Nikodin Fomitsh jotenkin terävästi.
— Jo kirjottaessaan hän vaivoin voi kulettaa kynää, huomautti sihteeri istuutuen paikalleen ja ruveten uudelleen askartelemaan papereineen.
— Oletteko ollut kauvan sairas? huusi Ilja Petrovitsh paikaltaan, jossa hän istui ja selaili joitakin papereita.
— Eilisestä saakka… mutisi Raskolnikov vastaukseksi.
— Olitteko te ulkona eilen?
— Olin kyllä.
— Sairaana?