— Huomenna otan hänet illalla kanssani ulos kävelemään! sanoi
Rasumihin. — Menemme Jussupov-puistoon ja sitten "Palais de
Crystal'iin".
— Huomenna soisin hänen vielä makaavan, hieman vain … no, kyllähän sen vielä näemme.
— Ah, sepä vahinko! Tänään vihin minä uuden asuntoni toimeensa, se on tässä vain muutaman askeleen päässä, jospa hän sentään saisi olla siinä tilaisuudessa läsnä! Vain sohvalla meidän keskellämme! Sinä kai tulet, toivon ma? lausui Rasumihin kääntyen äkkiä Sosimovin puoleen. — Älä unohda, sillä sinä olet luvannut.
— Kernaasti, ehkä vähän myöhemmin. Mitä sinä siellä tarjoat?
— En mitään erikoista, teetä, viinaa, silliä — sinne saapuvat vain läheisimmät tuttavani.
— Kutka?
— Kaikki tällä paikkakunnalla oleskelevat ja melkeinpä pelkkiä uusia — vanhaa setääni lukuunottamatta, mutta myöskin hän on uusi — hän tuli tänne vasta eilen liikeasioissa. Näen hänet ehkä kerran viidessä vuodessa.
— Mitä hän on miehiään?
— Hän on toiminut koko elinaikansa postimestarina — nauttii nyt eläkettä, on viiden seitsemättä vuotias, vähäpätöinen … muuten pidän hänestä. Ja sitten tulee Porfyrius Petrovitsh, täkäläisen poliisioikeuden tutkintatuomari, hänet sinä kyllä tunnet?…
— Luulenpa, että hän on sukuakin sinulle.