Mutta Raskolnikov, joka ajatteli jotakin vallan toista, katseli jäykästi ja hajamielisesti häntä sanakaan vastaamatta, aivan kuin olisi hän kuullut Lushinin nimen ensi kertaa.
— Mitä? Ettekö olisi vielä mahtanut saada mitään tietoja? kysyi Pietari
Petrovitsh vastenmielisesti liikutettuna.
Vastaukseksi vaipui Raskolnikov takaisin patjalle, pani kätensä päänsä alle ja katseli kattoon. Lushinin kasvoille nousi nolostumisen puna; Sosimov ja Rasumihin katselivat häntä uteliaasti ja hän tunsi mielensä lannistuvan.
— Minä edellytin ja laskin, alkoi hän uudestaan, — että kirje, joka lähetettiin jo enemmän kuin kymmenen, ehkä jo neljäkintoista vuorokautta sitten…
— Mutta kuulkaahan, miksi pysähdytte ovelle? keskeytti Rasumihin hänet äkkiä. — Jos teillä on annettavana selitys, niin istuutukaa toki, tuollahan on ahdasta sekä teille että Nastasjalle. Nastashuska, mene pois tieltä, anna hänen tulla lähemmä! Astukaa tänne, tässä on tuoli, istuutukaa vaan!
Hän veti tuolin pöydän luota ja siirtyi itse vähän kauvemmas toimittaakseen vieraalle mahdollisuuden tunkeutua perille saakka. Tällä ei ollut mitään syytä kieltäytyä ja sen vuoksi hän tunkeusikin tuolin ääreen niin hyvin kuin voi. Päästyään tuolin ääreen hän istuutui ja katseli kysyvästi Rasumihiniin.
— Muuten ei teidän tarvitse kainostella, lausui tämä. — Rodja on maannut sairaana jo viisi päivää ja houraillut kolme, mutta nyt on hän joka tapauksessa tullut tajuihinsa ja onpa vielä saanut hieman ruokahaluakin. Tuossa on hänen lääkärinsä, joka juuri pääsi tutkimasta häntä, mutta minä olen hänen toverinsa, myös entinen ylioppilas, joka myös nyt hoitelee häntä; älkää siis huoliko meistä ja älkää ujostelko, vaan jatkakaa asianne esittämistä.
— Kiitos. Mutta eikö läsnäoloni ja puheeni ole kiusaksi? kääntyi Lushin
Sosimovin puoleen.
— Eipä niinkään, sanoi Sosimov vitkalleen, — te päinvastoin tappaisitte hänen aikaansa sillä. Ja hän haukotteli taas.
— Ah, siitä on jo pitkä aika, kun hän tuli tajuihinsa, jo varhain aamulla! jatkoi Rasumihin niin teeskentelemättömästi ja kodikkaasti, että Lushin taas rauhottui; ehkä myös sentähden, että tuo julkea, rääsyinen mies oli esittänyt itsensä ylioppilaaksi.