Raskolnikov liikahti ja näytti mielivän sanoa jotakin; hänen kasvonsa ilmasivat mielenliikutusta. Pietari Petrovitsh pysähtyi hetkeksi, mutta kun ei mitään seurannut, jatkoi hän:
— … Joka hetki. Ensinnäkin olen hankkinut asunnon…
— Mistä? kysyi Raskolnikov hiljaa.
— Jotenkin läheltä, Bakelejevin talosta…
— Se on Vosnesenskin prospektin varrella, keskeytti Rasumihin hänet, — siellä on kaksi kerrosta vuokrattavana; kauppias Jushin ne omistaa, olen ollut siellä.
— Aivan oikein, vuokrausta varten kalustettuja.
— Oikea sikopahna, likaa ja löyhkää — sitä paitsi on seutu epäiltävä; siellä on jo tapahtunut jos jotakin, hitto sen tietäköön, keitä siellä asuu!… Olin siellä itse saapuvilla eräässä häpeällisessä tapauksessa. Mutta halpaa siellä kyllä on.
— Minulla ei luonnollisestikaan ollut aikaa hankkia mitään tietoja, syystä että itse olen täällä muukalainen; lausui Pietari Petrovitsh vastenmielisen liikutuksen vallassa. — Muuten oli siellä kaksi erinomasen hienoa huonetta ja koska ne ovat vuokratut vain sangen lyhyeksi ajaksi… Olen myös jo selvillä oikeasta, s.o. tulevasta asunnostamme, lausui hän kääntyen Raskolnikovin puoleen, — sitä laitetaan kuntoon paraillaan. Sillä välin vuokraan itse muutamia kalustettuja huoneita parin askeleen päässä täältä rouva Lippewechselin luona eräältä nuorelta ystävältäni, Andrei Semjonovitsh Lebesjatnikovilta; hän se muuten suositteli minulle Bakelejevin taloa…
— Lebesjatnikov! huudahti Raskolnikov ikäänkuin koettaen muistella jotakin.
— Aivan niin, Andrei Semjonovitsh Lebesjatnikov; hänellä on toimi ministeriössä … tunnetko hänet?