Hollantilainen kauppias otti piipun suustaan, katseli hetkisen aikaa tätä kaunista naista ja sanoi: "Jos oikein näen, niin olette kaunis matkakumppanimme Anjalasta, jonka näin odottamatta saan nähdä luonani. Mikä teidät on tänne saattanut, rouva De la Chapelle?"
Heleena veti pitkään henkeään. Sitte alkoi hän vaistomaisella kohteliaisuudella: "Juuri muisto hyvyydestänne matkallamme, herra, ja herttaisen tyttärenne kohteliaisuus antavat minulle rohkeutta puoleenne kääntymään. Luulin saavuttaneeni Markareetan ystävyyden ja rohkenen siis kääntyä hänen isänsä puoleen."
"Terve tultuanne!" sanoi kauppias; "Mutta millä voin auttaa teitä?"
"Missä Markareeta tätä nykyä on, ja kuinka hän voi?" keskeytti Heleena.
"Ah, Markareetani on Liivinmaalla," vastasi kauppias, katsellen
Heleenaa salamielisillä, utelevilla silmäyksillä. "Tottapa hän
kumminkin saapunee tänne jouluksi. Joo, joo! Hän lienee jo matkalla.
Voisiko hän mitenkään olla avuksenne, rouvaseni?"
"Ah!" sanoi Heleena huo'aten: "Tulen luoksenne, herra Aprami Cabeleau, erään tärkeän asian vuoksi, jota en ymmärrä, mutta joka kuitenkin on minun toimitettava. Tarvitsen rahaa."
"Oi, oi, nuori rouva!" keskeytti Hollantilainen, vedellen oivia savuja piipustaan, hyvin arvelevan näköisenä: "Sepä on vaikea ja tukala asia. Eikö miehenne, Översti, ole lähettänyt teille tarpeeksi neularahaa? Se on kyllä ikävää. Pantitta ei uskalla milloinkaan lainata tässä maassa, sillä muutoin ei saa koskaan rahojaan takaisin."
"Minulle on sanottu, että teillä, herra Aprami, on paljon rahaa," sanoi Heleena: "ja varmaan olette myös kunniallinen mies. Ette suinkaan tahtone käyttää tietämättömyyttäni hyväksenne, vaan auttaa minua pulasta, kun niin hartaasti rukoilen sitä. Minä tarvitsen paljon rahaa, enemmän kun ymmärrän, osaan sanoakaan. Tahdotteko auttaa minua?"
Hollantilainen kohoutti olkapäitään. "Se on minulle mahdotonta", sanoi hän. "Kuningas on lainannut kaikki rahani, ja minä olen pahemmassa kuin pulassa. Tuskin itse leskikuningatarkaan saisi minulta pantitta rahaa lainaksi."
"Annanhan minä mielelläni teille pantin", huudahti Heleena hätäisesti, "jos vaan tahdotte auttaa minua. Mutta kaiken mokomin: tehkää mitä taidatte. Mieheni on varmaankin palkitseva toimeliaisuutenne."