Pappi ei paljon viisastunut viekkaasti tirkistelevän ratsumiehen lyhyvistä vastauksista. Vielä loi hän tarkastelevan silmäyksen rivissä lepääväin ratsumiesten päälle, ja vähän mietittyään huomasi hän heidän kaikkein olevan muukalaisia, luultavasti värvätyitä Saksalaisia Jaakko De la Gardien armeijasta, joka tätä nykyä kävi sotaa Venäjällä. Pappi poistui nyt taas, sittenkun hän suomeksi oli käskenyt renkiä tarkasti pitämään silmällä vierasten liikkeitä. Kun vanhus taas tuli omaan tupaansa, oli palvelija onnellisesti korjannut herransa haavan ja papin vaimo ruvennut atriaa hankkimaan, mikä oli tehtävä yhtä haavaa keittiönä ja salina olevassa isossa tuvassa.
Soturi, joka ei kaihtinut huoneellisia huolia, luultavasti sen tähden, että sodassa oli niihin tottunut, suvaitsi mielellään kaikkityyni saapuvillaan toimittaa, ilman että mietintönsä siitä häiriytyivät. Toisinaan näytti hän tuskittelevan haavansa tähden ja liikahteli tuontuostakin äkkipikaisesti; mutta muuten istui hän hiljaisena paikallaan, leikitellen silkkitupsuin kanssa, jotka rippuivat hänen miekkansa kallisarvoisessa kahvassa, minkä palvelija oli asettanut hänen vierelleen.
Pappi istui penkille vähän ulommaksi, tarkemmin häntä katsellakseen, jota vastoin palvelija meni ulos, vieläkin toimittamaan herransa asioita.
Vieraan otsa oli sievästi muodostettu, hänen sysimustissa, kiharaisissa hiuksissaan näkyi joku harmaakin karva. Tuikat silmänsä olivat yhtä mustat. Sievä suunsa, jonka päällitse kaksi suurta, mutta huolellisesti kammattua, viikseä levisi, näytti tottuneen ainoastaan komantamaan. Koko vartensa ilmaisi ankaruutta ja sotaista kurjuutta. Papin sydämelle ei juuri tuntunut hyvältä ajatellessaan, että hän rauhallisessa asunnossaan suojeli mokomia vieraita. Hänen hyväntahtoinen ja toimekas vaimonsakin aina huolestui huolestumistaan, jota enemmin hän tarkasteli oudon soturin kolkkoa hahmua. Ja näin vallitsi vanhusten ennen levollisissa ja rauhallisissa sydämissä pelko ja levottomuus.
Yleisen hiljaisuuden tuvassa vallitessa, ovi avattiin naisväen kamarissa, joksi vanhus oli sitä sanonut, ja nuori, murhepukuinen, erinomaisen ihana, neiti astui sieltä ulos.
Eukko riensi kohta pelvoissaan ja hämmästyksissään häntä vastaan ja kuiskaisi hänelle jotakin korvaan.
Sivu mennessään tervehti tyttö kaikella kunnioituksella outoa soturia ja leijahti, eukkoa käsivarresta kiinni pitäen, suuremmasta ovesta ulos. Jotakin niin erinomaista ja lumoavaista oli tämän taivaallisen olennon odottamattomassa ilmauksessa, että soturi liikkumattomana ja hämmästyneellä ihastuksella kauan katsoa tuijotti hänen jälkeensä, ennenkun käänsi kysyvän silmäyksensä vanhan papin puoleen. Tämä oli isällisen hyvyyden hymyllä seurannut armaan olennon ulosmenoa, niin ettei huomannutkaan vieraan silmäyksiä.
Soturi oli kumminkin ääneti, vaikka levoton uteliaisuus kuvastui hänen kasvoihinsa.
IV.
Ei kauan viipynyt, ennenkun vanha nainen tuli takaisin sen ihanan olennon kanssa. Tytön vaatteus oli kallisarvoisempi, kun että hän voi olla tämän vanhan parikunnan tytär, ja koko hänen käytöksensä, luonteva ja arvollinen kun ruhtinattaren, osoitti ylhäisempää säätyä.