Viimein laukaistiin tykki ja luoti lensi hyppien pitkin vedenpintaa.
Kun savu muutaman hetken perästä oli hajounut, niin että laiturilta voitiin nähdä yli vesien, havaittiin talonpojan hattu uivan veneen vieressä, joka näytti tyhjältä. Airot riippuivat irtanaisina, veneen vielä kulkiessa eteenpäin siitä vahvasta vauhdista, joka sillä oli.
Nefnef käski muutamia jääkärejä menemään erääsen suurempaan veneesen, joka oli lähellä laituria; tykki vedettiin takaisin. Mutta samassa kohosi talonpojan varsi veneen pohjasta ja airot rupesivat taas vilkkaasti liikkumaan. Venäläiset päästivät yleisen huudon. Tykki tuotiin taas pikaisesti laiturille, mutta ennenkuin ehdittiin uudesti laukaista, ei Paavo enään ollut ammuttavissa.
"Tuolla raskaalla veneellä on mahdotonta häntä enää saada kiinni!" sanoi eräs upsieri.
"Nyt saavat he tietoja koko asemastamme!" huusi Nefnef vihastuneena. "Antakaa sille riivatun viskaalille, jok'ei ymmärtänyt estää tätä harmia, sataviisikymmentä! Vartijat pitää vieläkin enennettämän kahdenkertaisesti. Seuratkaa minua, katteini Judenieff! Tutkikaamme vankianne".
Upsierit menivät sen perästä pois.
Kun Nefnef astui pihalle, jossa hän oli ottanut pääkorttierinsa, kohtasi hänet Rajevski. "Herra komendantti", sanoi tämä, "minä en voi täällä enää kauemmin olla. Minä en aavistanutkaan kaikkia, mitä nyt olen saanut kuulla. Teillä on naisia vangittuina, te annatte kiduttaa vankia. Päällikkyyteni on loppunut, niin ett'en enää voi teitä käskeä, mutta muistakaa, ett'en ikänä ole antanut teille lupaa semmoisiin. Ennenkuin lähden, tahdon ilmoittaa asian Kamenskille".
"Hän sen jo tietää", vastasi Nefnef; "hänen käskynsä on kovuudella kohdella vakojia".
"Jääkää hyvästi, majuri Nefnef!" pitkitti kenraali. "Minun on alammaisistani vastaaminen, sen tiedän, mutta raaka käytöksenne on minulle ollut peräti tuntematon ja odottamaton, niin että tässä kohdassa olen syytön".
Nefnef'iä enää silmäykselläkään kunnioittamatta astui Rajevski vaunuihinsa ja matkusti pois.