"Hän piti tavattaman Uuden-Kaarlepyyn seuduilla".
Ajutantti selitti talonpojan vastaukset, mutta sanoi myöskin pelkäävänsä hänen olevan vakojan. Ainakin saattoi hän viedä Suomen armeijalle tietoja Venäläisten asemasta. Hän oli ollut aseisin puettu, mutta kätkenyt pyssynsä kasakkien päälle-karatessa. Puukkonsa olivat hänellä vielä jälellä tupessa, joka riippui hänen vyöstänsä.
Kenraali mietti hetken aikaa; sen perästä käski hän viedä talonpojan
Liuhtarin kylään vartioittavaksi, Kasakit veivät vangin paikalla pois.
Vietäessään lausui hän:
"Ei itku hädästä päästä,
Parku pitkistä pahoista".
Ajutantti käänsi sananlaskun kenraalille, joka sen jälkeen taas rupesi asematansa tarkastelemaan. Kaksi kasakkia tuli täydessä laukassa metsäkunnaalta. He viipyivät ainoastaan silmänräpäyksen etuvartijain luona; sen perästä lensivät he kummulle, jossa kenraali istui. Toinen otti lakin päästänsä ja veti siitä esiin paperilipun, jonka ajutantti antoi kenraalille. Rajevski luki sen tarkkuudella. "Käske Kullneff'in kiiruusti oikean sivujoukon kanssa vetäytyä Liuhtariin päin", sanoi hän ajutantille. Tämä viittasi kasakeille, jotka nyt seurasivat häntä kunnaita kohden.
"Demidoff'in rykmentti lähtee vasemmalle sivulle vuorottamaan Kullneff'in jääkäreitä", pitkitti kenraali kahdelle toiselle ajutantille; "toinen pataljona Grodnon rykmenttiä ja ensimmäinen Volhynian pataljona oikean sivun vuorottamiseksi! Kosatschkofski molempain pataljonain päälliköksi"!
Ajutantit nelistivät pois ja hetken kuluttua kuului rummun pärinä molemmissa sivujoukoissa. Väsyneet sotamiehet nousivat ylös tottelevaisesti, asettuivat komentosanain mukaan ja pian marssi kaksi parvea, ylös kummaltakin sivulta, ylös kunnaita kohti, jossa katosivat honkain joukkoon.
Nyt havaittiin liikunto oikeassa sivujoukossa, Salmin tiellä. Kenraali käänsi silmänsä sinnepäin. Se oli venäläinen kurieri. "Vihdoin viimeinkin!" huusi Rajevski nähdessänsä hänet. "Keisari muistaa meitä! saamme apua!" ja tätä sanoessaan syttyi kipinä toivoa ja iloa hänen kolkossa silmässänsä.
Kurieri tuli kenraalin luokse ja antoi hänelle kirjeensä. Vaihtelevia mielenliikuntoja havaittiin korkean soturin kasvoilla, kun hän luki papereja. Viimein lausui hän: "Hyvät herrat! Hänen Majesteettinsa Keisari lähettää tervehdyksensä uskollisilleen. Hän muistaa meitä ja on lähettänyt meille sekä apuväkeä että ruokavaroja. Paitse sitä tulee ruhtinas Dolgoruki, Keisarin nuoruuden ystävä, ottamaan osaa tappeluihimme ja kunniaamme. Ilmoittakaa tämä sotamiehillemme ja sanokaa myöskin heille toivoni olevan, että Keisarin ystävä on löytävä meidät sankareina voitettuin vihollisten ja voitonmerkkien keskellä".
Yleinen ihastus oli upsieriston vastaus kenraalin sanoille ja keisarillinen tervehdys levisi pitkin rivejä, joissa se otettiin vastaan hurranhuudoilla. Uusi elo heräsi sotureissa ja ilon tunne pujahti ikäänkuin outo ja tottumaton vieras heidän villien rintainsa lävitse. Puutteet ja tappiot unhotettiin hetkeksi ja odotetut vaarat näkyivät heistä iloisilta leikeiltä. He toivoivat yltäkylläisyyttä ja hyviä päiviä, joita heidän jo kauan oli täytynyt kaivata, ja tämä innostutti heitä kaikkia.