Samassa tuli myöskin kurieri Suomen ylipäälliköltä ja antoi kirjeensä Sandels'ille, joka ääneti otti ne vastaan. Hänen muotonsa synkistyi, lukeissaan niiden sisältöä. Kaikki lähellä seisovat upsierit katsoivat häneen suurella uteliaisuudella.
Viimein lausui Sandels: "Hyvät herrat, meillä on käsky kohta peräytyä".
"Peräytyä!" kertoivat hämmästyen läsnä-olevat. "Peräytyä!" kuului kolkosti soturein rivistä. Kaikki kasvot synkistyivät, kaikki silmät tirkistivät maahan.
"Mutta olemmehan voittaneet!" huusi eräs nuori upsieri.
"Meidän on kuitenkin peräytyminen!" sanoi Sandels. "Se on ylipäällikön käsky".
Kun tämä käsky ilmoitettiin voittaville sotamiehille, nousi yleinen valitus. Monen kivikovan sotijan silmä, joka ei ollut vuodattanut kyyneltäkään sodan kauhistavimmissa kohtauksissa, vettyi nyt, kun hänen täytyi voittamatonna jättää isänmaansa voitetuille vihollisille.
"Hyvät herrat", sanoi Sandels, katsoessaan viimeisen kerran mainehikasta tappelutannerta, "tämä on kuitenkin pieni Austerlitz!"