»He eivät tahdo koskaan taistella», sanoi isä Brown. »Hirsch oli oikeassa sanoessaan, että päämiesten ei tällaisessa asiassa pitäisi taistella. Oletteko lukeneet erään Henry James'in omituisen psykoloogisen kertomuksen, jossa kaksi henkilöä niin johdonmukaisesti alati estyi kohtaamasta toisiaan, että he alkoivat tosiaan pelätä toisiaan ja ajatella, että se oli sallittua? Tämä tapaus on jokseenkin samanlainen, vaikka vielä merkillisempi.»
»Pariisissa on miehiä, jotka parantavat heidät tuollaisista mielettömistä kuvitteluista», sanoi Valognes pontevasti. »Heidän täytyy kiltisti ruveta taistelemaan, tai me otamme heidät kiinni ja pakotamme heidät siihen.»
»He eivät tule kohtaamaan toisiaan viimeisellä tuomiollakaan», sanoi pappi. »Vaikka kaikkivaltias Jumala pitäisi komentosauvaa taistelupaikalla, vaikka Pyhä Mikael puhaltaisi torvellaan taistelukäskyn — sittenkin, vaikka toinen heistä seisoisi valmiina, ei toinen tulisi.»
»Mitä tarkoittaa kaikki tuo mystiikka?» huusi Valognes'in herttua kärsimättömästi. »Minkä ihmeen takia eivät he taistelisi niinkuin muutkin ihmiset?»
»He muodostavat toistensa vastakohdan», sanoi isä Brown omituisesti hymyillen. »He ovat ristiriidassa keskenään. He hävittävät toisensa, niin sanoakseni.»
Hän jatkoi tuijottamistaan vastapäisiä puita kohti, kun Valognes äkkiä käänsi päätään kuullessaan Flambeaun hillitysti huudahtavan. Valaistuun huoneeseen tähystelevä vakooja oli juuri nähnyt everstin hiukan aikaa asteltuaan rupeavan riisuutumaan. Flambeau ajatteli ensin, että hän tosiaan aikoi valmistautua taisteluun, mutta hän sai kohta luopua siitä ajatuksesta toisen takia. Duboscin rinnan ja olkapäitten leveyden ja vahvuuden muodosti melkoinen pumpulitäyte, joka lähti irti takin mukana. Paitahihasillaan, housut jalassa meni verrattain hintelä mies makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen sen sotaisemmitta aikeitta kuin peseytyminen. Hän kumartui vadin yli, hieroi vettä valuvia käsiään ja kasvojaan pyyhinliinalla ja kääntyi ympäri, niin että voimakas valo lankesi hänen kasvoilleen. Hänen ruskea ihonsa oli kadonnut, hänen paksut, mustat viiksensä olivat kadonneet; hän oli sileäksi ajeltu ja hyvin kalpea. Everstistä ei ollut jälellä muuta kuin hänen haukkamaiset, ruskeat silmänsä. Muurin edessä käyskenteli isä Brown syvissä ajatuksissa puhuen kuin itsekseen.
»Tuotahan minä juuri sanoin Flambeaulle. Nuo vastakohdat eivät sitä tee. Ne eivät toimi. Ne eivät taistele. Jos joku on valkea, eikä musta, kiinteä, eikä juokseva, ja niin edelleen kaiken matkaa — niin on siinä jotain kieroa, Monsieur, siinä on jotain kieroa. Toinen näistä miehistä on vaalea, toinen tumma, toinen jykevä ja toinen hintelä, toinen vahva ja toinen heikko. Toisella on viikset, mutt'ei partaa, niin ettei hänen suutaan näy; toisella on parta, mutt'ei viiksiä, niin että hänen leukansa on piilossa. Toisella on tukka kammattuna päätä myöten, mutta niska liinalla peitetty; toisella on matala paidankaulus, mutta pitkä tukka päälaen peittona. Tuo kaikki on liian sievää ja täsmällistä, siinä on jotain kieroa. Noin vastakkaiset henkilöt eivät voi joutua riitaan. Missä toinen esiintyy, siinä toinen piiloutuu. Niinkuin kasvot ja naamio, niinkuin lukko ja avain…»
Flambeau katseli taloon kasvot valkeina kuin lakana. Huoneessa olija seisoi selin häneen, mutta peiliä vastapäätä, ja oli jo kiinnittänyt kasvojensa ympärille kiehkuran punaista tukkaa, mikä riippui epäjärjestyksessä hänen päänsä päällä kiemuroiden poskien ja leukapielien ympäri, jättäen pilkallisen suun paljaaksi. Peilistä katsottuna näyttivät valkeat kasvot Judaksen kasvoilta, hirveän naurun vääntämiltä ja helvetin riehuvien liekkien ympäröimiltä. Flambeau näki punaisenruskeitten silmien räpyttelevän hermostuneesti, sitten peittyivät ne sinisten silmälasien alle. Solauttaen ylleen väljän, mustan takin hävisi olento talon etuosaa kohti. Viisi minuuttia myöhemmin ilmaisi ihmisjoukon hyvähuutojen kaiku vastapäiseltä kadulta, että tohtori Hirsch oli vielä kerran esiintynyt parvekkeella.
KONEEN EREHDYS
Flambeau ja hänen papillinen ystävänsä istuivat Temple Gardenissa auringon laskun jälkeen, ja heidän ympäristönsä, tai jokin muu samanluontoinen satunnainen vaikutelma, käänsi heidän keskustelunsa oikeudenkäyntiin. Mielivallasta ristikuulustelussa johtui heidän puheensa roomalaiseen ja keskiaikaiseen kidutukseen, tutkintovirastoihin Ranskassa ja »kolmanteen asteeseen» Amerikassa.