»Niin, niin!», jatkoi pappi innokkaasti, ja lähti nopeasti tallustamaan polkua puiston veräjää kohti. Hän kääntyi vielä kerran ja sanoi:
»Pitäkääpä silmällä tuota amerikkalaista, muuten ilmestyy John
Bouluois'n rikos lihavilla kirjaimilla tikkiin Tasavallan lehtiin.
»Te ette ymmärrä», sanoi rouva Bouluois. »Ei mieheni välitä siitä. Minä luulen, että hän tuskin muissa, että Amerikkaa on olemassa.»
Kun isä Brown saapui mehiläispesän ja uneliaan koiran talolle, vei sievä ja siro palvelijatar hänet ruokasaliin, missä herra Bouluois istui lueskellen varjoisan lampun ääressä, aivan niin kuin hänen vaimonsa ja kertonut. Portviinipullo ja lasi olivat hänen kyynärpäänsä lähettyvillä, ja kun pappi astui sisälle, huomasi hän pitkän tuhkan hänen sikarissaan.
»Hän on ollut täällä ainakin puolitoista tuntia», ajatteli isä Brown. Todella oli hän sen näköinen, että hän oli istunut paikoillaan siitä saakka kun päivällinen oli korjattu pois.
»Älkää nousko, herra Bouluois», sanoi isä Brown hyväntahtoisella, jokapäiväisellä tavallaan. »En tahdo häiritä teitä pitkään. Pelkäänpä murtautuneeni sisään häiritsemään teidän tieteellisiä opinnoitanne.»
»Ette», sanoi Bouluois. »Minä lueskelin Veripeukaloa.»
Hän sanoi sen ilman karsautta ja hymyilemättä ja hänen vieraansa huomasi miehekkään, syvän välinpitämättömyyden tuossa miehessä, jota hänen vaimonsa sanoi »suureksi». Hän lepäili siinä, karkeassa, keltaisessa yöpuvussa huomaamatta sen sopimattomuudessakaan mitään, joka vaikuttaisi humoristiselta. John Bouluois oli lihava, hidasliikkeinen mies, osaksi harmaa ja osaksi kalju, piirteet tylsät ja rotevat. Hän oli puettu kuluneeseen ja hyvin vanhanaikaiseen iltapukuun, jonka etuosassa oli ahdas kolmikulmainen rinta-aukko: hän oli pukeutunut siihen tänä iltana mennäkseen katsomaan vaimoaan Juliana.
»Minä en tahdo riistää teitä Veripeukalon tai minkään muun mullistavan seikan seurasta», sanoi isä Brown hymyillen. »Minä tulin luoksenne vain sen rikoksen tähden, jonka te teitte tänä iltana.»
Bouluois katseli häntä kiinteästi, mutta punainen varjo alkoi levitä hänen leveälle otsalleen ja hän oli sen näköinen kuin henkilö, joka huomaa joutuvansa hämilleen.