"Päiväkirjassa mainitaan vielä yksi tärkeä seikka. Kun kenraali kehoitti heitä rohkeaan hyökkäykseen, veti hän miekkansa puoleksi tupesta, mutta hillitsi sitten itsensä ja työnsi sen takaisin, aivan kuin hän olisi hävennyt moista vaikutuskeinoa. Siinä on miekka taas."
Heikko valo tunkeutui tien yli ulottuvien oksien verkkokatoksen läpi ja loi verkon varjon heidän jalkojensa eteen, sillä nyt lähestyivät he taas metsättömiä, alavia maita. Flambeau tunsi, että ilmassa oli totuutta, mutta totuus ei ollut vielä valautunut kiinteään muotoon. Hän vastasi hiukan hämmennyksissään:
"Mitä outoa miekassa on? Upseerillahan tavallisesti on miekka, vai kuinka?"
"Niistä ei juuri puhuta nykyaikaisissa sodissa", sanoi toinen välinpitämättömästi, "mutta tässä tarinassa tapaa miekan alituiseen."
"Mitä outoa siinä on?" mutisi Flambeau. "Sellaisesta uutisesta saa kaksi penceä riviltä. Vanhan soturin miekka taittui viimeisessä kahakassa. Onhan selvää, että sanomalehdet nielivät mielihalulla sellaisen tiedonannon. Kaikissa muistomerkeissä ja kuvapatsaissa nähdään poikkikärkinen miekka. Toivon, että te ette ole ottanut minua mukaanne napamatkallenne vain sen takia, että kaksi miestä, joilla on taipumusta tutkimaan harvinaisuuksia, saisi nähdä St. Claren taittuneen miekan."
"Ei", huusi isä Brown ja sana pamahti kuin pistoolinlaukaus. "Kuka on nähnyt hänen taittuneen miekkansa?"
"Mitä te tarkoitatte?" huusi toinen ja pysähtyi äkkiä tähtien valossa.
He olivat tulleet metsän harmaiden veräjien ulkopuolelle.
"Minä kysyn: kuka on nähnyt hänen taittuneen miekkansa?" toisti isä Brown itsepäisesti. "Ei ainakaan mies, joka piti päiväkirjaa. Kenraali työnsi sen ajoissa takaisin tuppeen."
Flambeau katseli ympärilleen kuun valossa, niinkuin sokea katselee aurinkoa, ja hänen ystävänsä jatkoi, innostuen vasta nyt:
"Flambeau", sanoi hän, "minä en voi todistaa sitä sittenkään, kun olen käynyt läpi kaikki muistomerkit. Mutta minä olen varma siitä. Antakaa minun lisätä pieni tosiseikka, joka asettaa kaikki epäilyksen ulkopuolelle. Omituisen sattuman vuoksi oli eversti ensimäinen, johon kuula sattui. Hän haavoittui kauan ennen, kuin joukot olivat joutuneet käsikähmään. Mutta hän näki St. Claren taittuneen miekan. Mistä johtui se, että kärki oli poikki? Millä tavoin se oli taittunut? Ystäväni, miekka oli katkennut ennen taistelua."