"Osaksi ritarillisuudesta, osaksi viisaudesta ei Olivier vaikeuttanut marssejaan vangeilla", selitti kertoja. "Useimmissa tapauksissa päästi hän heidät vapaiksi. Tällä kertaa vapautti hän heidät kaikki."
"Kaikki paitsi kenraalin", sanoi pitkä mies.
"Kaikki", sanoi pappi.
Flambeau rypisti tummia kulmiaan.
"En vielä käsitä aivan kaikkea", sanoi hän.
"Tässä kuva lisää, Flambeau", sanoi Brown salaperäisen hiljaisella äänellään. "Minä en voi todistaa sitä, mutta minä voin, mikä on parempaa — nähdä sen. Aamupäivällä muutetaan leiri alastomilta, kuivettuneilta kukkuloilta ja brasilialaiset sotilaat järjestyvät osastoihin ja riveihin marssiakseen pois. Siellä vilkkuu Olivierin punainen paita ja hänen pitkä, musta partansa heiluu tuulessa, hänen seisoessaan leveälierinen hattu kädessään. Hän sanoo hyvästi vapauttamalleen suurelle viholliselle — yksinkertaiselle englantilaiselle sotavanhukselle, joka kiittää häntä miestensä puolesta. Englantilaisten joukkojen jäännös seisoo hänen takanaan tehden kunniaa kivääreillään; sen vieressä on ruoka- ja kuormastovaunuja peräytymistä varten. Rummun pärrytys kuuluu: brasilialaiset lähtevät liikkeelle; englantilaiset seisovat paikoillaan kuin kuvapatsaat. Ja niin he seisovat siksi, kunnes viimeinen vilahdus vihollisesta on kadonnut näköpiirin taa. Silloin muuttavat he äkkiä asentoa kuin kuolleet, jotka virkoavat. He kääntävät viidetkymmenet kasvonsa kenraalia kohden — sellaisia kasvoja ei voi unhottaa."
Flambeau säpsähti äkkiä:
"Ah ettehän te tarkoittane", huudahti hän, "tarkoittane, että…"
"Kyllä", sanoi isä Brown syvällä, järkyttävällä äänellään. "Englantilaiset kädet panivat nuoran St. Claren kaulaan — luultavasti samat kädet, jotka panivat sormuksen hänen tyttärensä sormeen. Englantilaiset kädet kuljettivat hänet häpeäpuun luo — miesten, jotka olivat seuranneet häntä voittoon. Ja englantilaiset — Jumala armahtakoon ja suojelkoon meitä kaikkia! — englantilaiset sielut katselivat häntä, kun hän vieraan auringon alla heilui palmupuussa, rukoillen vihassaan, että hän sieltä putoaisi helvettiin."
Kun he nyt olivat tulleet kummun yli, kohtasi heitä voimakas valo englantilaisen ravintolan punaverhoisista ikkunoista. Se oli rakennettu pitkäsivu tielle päin, aivan kuin siten osoittaakseen tavatonta vieraanvaraisuuttaan. Kaikki sen kolme ovea olivat auki, ja iloinen nauru ja hälinä kuului sieltä kulkijoittemme korviin.