Mertonin esimies virassa, vanhanpuoleinen, reipas Gilder-niminen salapoliisi, seisoi vihreällä penkereellä odottaen kruununpalvelijaa, sillä hetkellä puhellen Patrick Roycen kanssa, jonka leveät olkapäät ja tuuhea parta näkyivät hänen päänsä yli. Tuo seikka oli sitä silmiinpistävämpi sen vuoksi, että Royce säännöllisesti kulki voimakas selkä kumarassa ja näytti täyttävän pienet sisäaskareensa raskaasti, vaikkakin nöyrästi, niinkuin voisi ajatella puhvelin vetävän lasten vaunuja.
Huomattavalla mielihyvällä nosti Royce päätään, kun pappi tuli ja vei hänet hiukan syrjemmäksi. Sillä aikaa puheli Merton vanhemmalle poliisille kylläkin kunnioittavasti, mutta ei aivan ilman eräänlaista poikamaista kärsimättömyyttä.
"No, mr Gilder", sanoi hän, "oletteko päässyt salaisuuden perille?"
"Tässä ei ole salaisuutta", vastasi Gilder ja katseli variksia uneksivin silmin.
"Ainakin minusta juttu näyttää sangen hämärältä", sanoi Merton hymyillen.
"Ei, poikaseni, asia on hyvin yksinkertainen", huomautti vanhempi mies sivellen harmaata, terävää leukapartaansa. "Kolme minuuttia sen jälkeen kuin te olitte mennyt hakemaan mr Roycen pappia, selvisi kaikki. Tunnettehan tuon kalpean mustakätisen palvelijan, joka pysäytti junan?"
"Häntä ei ole vaikea tuntea. Kylmät väreet käyvät selkääni pitkin kun näen hänet."
"Vai niin", sanoi Gilder vetelästi. "Kun juna oli lähtenyt, oli hänkin kadonnut. Jokseenkin häpeämätön pahantekijä, vai mitä? Hän pakeni samalla junalla, jonka piti hakea poliisit tänne."
"Te olette, arvelen minä, aivan varma siitä, että hän on murhannut isäntänsä?" kysyi nuori mies.
"Kyllä, poikaseni, siitä olen aivan varma", vastasi Gilder kiivaasti "jo sen yksinkertaisen tosiseikan vuoksi, että hän on ottanut mukaansa kahdenkymmenen tuhannen punnan edestä arvopapereita, jotka olivat hänen isäntänsä kirjoituspöydän laatikossa. Ainoa, mitä voisi sanoa vaikeaksi, on saada selville tapa, millä murha on tehty. Näyttää siltä, kuin pääkallo olisi murskattu jollain suurella aseella, mutta täällähän ei ole minkäänlaista asetta, ja murhaajasta on kai ollut epämukavaa kuljettaa asetta mukanaan, vaikka se olisi ollutkin niin pieni, ettei kukaan olisi huomannut sitä."