"Pane se pöydälle", sanoi Valentin ylöskatsomatta.
Aavemainen hiljaisuus vallitsi huoneessa. Se muistutti sitä hiljaisuutta, mikä ympäröi kuolemaantuomittua, kun hän seisoo tuomarin edessä. Herttuattaren heikko huudahdus oli ammoin kuollut pois. Lordi Gallowayn kiehuva viha oli enemmän kuin tyynnytetty; se oli jäätynyt. Se ääni, joka nyt puhkesi kuuluviin, tuli aivan odottamatta.
"Sen voin minä kertoa teille", huudahti lady Margaret tuolla kirkkaalla, värisevällä äänellä, mistä tunnetaan uskalias nainen, kun hän puhuu julkisesti. "Minä voin kertoa teille, mitä mr O'Brien teki puutarhassa, koska hänen itsensä täytyy olla siitä puhumatta. Hän kosi minua ja minä vastasin kieltävästi. Sanoin hänelle, että perhesuhteemme olivat sellaiset, etten voinut luvata hänelle muuta kuin kunnioitukseni. Silloin suuttui hän hiukan. Hän ei näyttänyt panevan suurtakaan arvoa kunnioitukselleni."
"Ja nyt kysyn minä", lisäsi hän heikosti hymyillen, "välittääkö hän siitä ollenkaan. Minä tarjoan nimittäin sitä uudelleen hänelle nyt. Olen valmis vannomaan koska hyvänsä, että hän ei koskaan ole tehnyt tällaista rikosta."
Lordi Galloway oli mennyt tyttärensä luo ja koetti omasta mielestään hiljaisella äänellä peloittaa hänet vaikenemaan.
"Etkö voi pitää suutasi, Maggie", sanoi hän äänekkäästi kuiskaten.
"Miksi pitääkin sinun puolustaa tuota miestä? Missä on hänen miekkansa?
Missä on hänen kirottu ratsuväen…?"
Ukko pysähtyi äkkiä, sillä hänen tyttärensä silmäili häntä katseella, jolla oli voimakas, magnetisoiva vaikutus koko seuraan.
"Sinä vanha hupsu", sanoi hän hiljaisella, mutta varsin vähän kunnioittavalla äänellä. "Mitä sinä luulet voivasi todistaa? Minä vakuutan sinulle, että tuo mies on viaton, koska hän oli minun kanssani. Jos hän olisi tappanut miehen puutarhassa, kenen olisi täytynyt olla todistajana, kenen täytyisi ainakin tietää siitä? Vihaatko sinä Neiliä siinä määrin, että tahtoisit saattaa oman tyttäresi…?"
Lady Galloway päästi kovan huudon. Kaikki muut istuivat paikoillaan mitä ankarimman jännityksen vallassa, sillä he tunsivat, että nyt näyteltiin samanlaista murhenäytelmää, kuin ennen rakastavien välillä. Heistä näyttivät skotlantilainen aatelistyttö ylpeine, kalpeine kasvoineen ja hänen rakastajansa, irlantilainen seikkailija, kuin vanhoilta perhekuvilta pimeässä salissa. Pitkä hiljaisuus oli täynnä haipuvia historiallisia muistoja murhatuista aviomiehistä ja rikollisista rakastajattarista.
Tämän kamalan hiljaisuuden keskeltä kuului nyt viaton ääni: