"Hiljaa, hiljaa, hiljaa hetkinen", huusi hän. "Sillä nyt käsitän minä jo puolittain asian. Antaako Jumala minulle voimia? Riittävätkö aivoni käsittämään kaiken tämän? Auta minua, Herra! Ennen muinoin ajattelin jokseenkin selvästi. Ennen saatoin selittää minkä kohdan hyvänsä Tuomas Aquinolaisen teoksissa. Halkeaako pääni, vai tulenko näkemään selkeästi? Minä näen vain puolet — näen vain puolet."
Hän kätki kasvot käsiinsä ja voihki ponnistaessaan ajatuksiaan, tai vaipui rukoukseen toisten kolmen katsellessa tätä viimeistä kahdentoista tunnin kuluessa tapahtunutta ihmettä.
Kun isä Brownin kädet vaipuivat alas, ilmestyivät niiden takaa kasvot, yhtä viattomat ja vakavat kuin lapsen. Hän huokasi syvään ja sanoi:
"Puhukaamme suumme puhtaaksi ja lopettakaamme tämä niin pian kuin mahdollista."
Hän kääntyi tohtorin puoleen: "Tohtori Simon, teillä on luja pää ja kuulin teidän aamulla tekevän viisi hyvin terävää kysymystä tästä asiasta. Jos te nyt tahdotte toistaa ne, vastaan minä niihin."
Simon ällistyi ja hämmästyi niin, että lasit putosivat hänen nenältään, mutta hän vastasi heti:
"Ensimäinen kysymykseni kuului kuten tiedätte, miksi tappoi hän miehen kömpelöllä miekalla, kun hän yhtä hyvin olisi voinut tehdä sen veitsellä?"
"Kaulaa ei voi taittaa veitsellä", vastasi Brown tyynesti. "Ja kaulan taittaminen oli tässä murhassa välttämätöntä."
"Miksi niin?" kysyi O'Brien mielenkiinnolla.
"Sitten toinen kysymys", keskeytti isä Brown.