"Voimmeko tehdä jotakin hänen hyväkseen?"
"Hänen luonaan on ollut pappi", sanoi juutalainen osoittaen vähäistä liikutusta.
Kuin tuomiopasuunan puhaltaessa heräsivät nyt kaikki asemansa tuntoon. Muutamien hajauttavien sekuntien aikana olivat he todella tulleet siihen luuloon, että tuo viidestoista oli saattanut olla kuolleen tarjoilijan henki. Tämä ajatus oli tehnyt heidät mykiksi, sillä henget ja kummitukset olivat heistä yhtä vastenmielisiä kuin kerjäläiset. Mutta hopeoitten muisto mursi ihmeen taikavoiman, mursi sen aivan äkkiä voimakkaalla taka-iskulla. Eversti kaatoi tuolinsa ja meni pitkin askelin ovea kohti.
"Jos täällä oli viidestoista mies", sanoi hän, "niin oli se, hyvät ystävät, varas. Kiiruhtakaamme heti pääkäytävälle ja takaportille ja sulkekaamme ne hyvin. Puhukaamme sitten asiasta. Klubin neljäkolmatta helmeä ovat kyllin arvokkaat takaisin saataviksi."
Mr Audley näytti ensin epäilevän, sopiko kiireellinen into gentlemannille, mutta kun hän näki herttuan nuorekkaalla kiihkolla syöksyvän portaita alas, seurasi hän jälessä vakavin askelin.
Samassa syöksyi kuudes tarjoilija sisään ja kertoi, että hän oli löytänyt kaikki kalalautaset tarjoilupöydälle ladottuina, mutta hopeasta hän ei ollut nähnyt kiiltoakaan.
Päivällisvieraat ja tarjoilijat, jotka nyt hujan hajan juoksivat käytävän läpi, jakaantuivat kahteen joukkoon. Useimmat seurasivat isäntää suureen halliin ja pääovelle saadakseen tietää, oliko joku mennyt ulos. Eversti Pound, puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja pari muuta syöksyivät käytävään, joka johti palvelijoiden huoneeseen, koska he pitivät luultavimpana, että varas oli paennut sitä tietä. He kulkivat siis vaatekomeron hämärän syvennyksen ohi ja huomasivat pienen, mustiinpuetun olennon, kaiketi ovenvartijan, joka seisoi varjossa.
"Halloo!" huusi herttua. "Oletteko nähnyt jonkun menevän tästä ohi?"
Lyhytkasvuinen ei vastannut suoraan, vaan sanoi ainoastaan:
"Minulla on luullakseni hallussani se, mitä herrat etsivät."