Pappi oli kääntänyt silmänsä linnaa kohti vastatessaan:
"Me olemme löytäneet totuuden ja asia on sentään yhtä käsittämätön."
Kiivain ja äkillisin askelin, mikä oli häneen nähden tavatonta, meni hän nyt takaisin polkua alas, ja kun he palasivat linnaan, heittäytyi hän pitkälleen kuin väsynyt koira ja nukkui.
Mutta huolimatta siitä mystillisestä määritelmästä, jonka hän oli unesta antanut, oli isä Brown valveilla aikaisemmin kuin kukaan muu, lukuunottamatta vaiteliasta puutarhuria. Nyt katseli hän piippuaan poltellen tuota monitaitoista miestä, joka työskenteli kasvitarhassa mykkänä kuin aina. Hiukan ennen päivänkoittoa oli ankara myrsky muuttunut rankkasateeksi, ja päivä alkoi ihanan raittiina. Näytti melkein siltä kuin olisi puutarhuri ryhtynyt keskusteluun isä Brownin kanssa, mutta kun salapoliisit lähestyivät, painoi hän jörön näköisenä lapionsa maahan, mutisi jotain aamiaisesta, astuskeli tiehensä kaalinpäitten ohi ja sulkeutui keittiöön.
"Reipas mies tuo", sanoi isä Brown. "Hoitaa mainiosti perunoitaan."
"Ja kuitenkin", lisäsi hän kuin anteeksipyytäen, "on hänelläkin vikansa — kelläpä niitä ei olisi? Tämä oja ei ole tasaisesti kaivettu. Tuossa esimerkiksi — ja hän polki maata näyttämällään paikalla. — Ihmettelenpä sentään kuinka tuon perunamaan laita oikeastaan on."
"Miksi niin?" kysyi Craven, jota pikku miehen uusi päähänpisto huvitti.
"Niin, minä ihmettelen, kuinka sen asian laita oikeastaan on", sanoi Brown. "Sillä vanha Gow näyttää itsekin hiukan epäilevältä. Hän pisti aivan järjestelmällisesti lapionsa jokapaikkaan paitsi tähän. Tässä alla on kai komeita perunoita."
Flambeau otti lapion ja työnsi sen voimakkaasti maahan isä Brownin osoittamaan paikkaan. Raskaan multamöhkäleen alta ilmestyi kohta sen jälkeen jotain, mikä ei ollenkaan näyttänyt perunoilta, vaan mieluummin suurelta, pilalle kasvaneelta jättiläissieneltä. Mutta se kolahti, kun lapio sattui siihen, se pyörähti ympäri kuin pallo ja irvisti nyt heitä vastaan.
"Glengylen kreivi", sanoi Brown surullisesti ja katseli kalloa synkän näköisenä.