"Kuka antaa tiedon hänen vaimolleen?" kysyi Harris. "Tahtoisitteko te mennä sanomaan sen hänelle, kun minä lähetän kutsumaan poliisia?"
"Niin kuin tahdotte", sanoi isä Brown välinpitämättömästi ja meni sitten halliin.
Täälläkin näyteltiin draamaa, vaikka se ei ollutkaan yhtä juhlallinen luonteeltaan. Isä Brown sai nähdä suuren ystävänsä Flambeaun asennossa, jonka tämä muuten jo aikoja sitten oli hylännyt, kun taas käytävällä rappujen alapuolella sätkytteli saappaitaan ilmassa tuo rakastettava Atkinson, jonka leveälierinen hattu ja kävelykeppi olivat singahtaneet kumpikin taholleen hänen molemmille puolilleen. Atkinson oli lopulta kyllästynyt olemaan Flambeaun puoleksi isällisen valvonnan alla ja koettanut sysätä hänet syrjään, mikä merkitsi antautumista ei aivan vaarattomaan leikkiin apashien kuninkaan kanssa, vaikka tämä jo olikin luopunut hallituksesta.
Flambeau aikoi heittäytyä vihollisensa kimppuun ja ottaa hänet uudelleen kiinni, kun pappi taputti häntä ystävällisesti olalle.
"Pyytäkää toisiltanne anteeksi ja sanokaa hyvää yötä. Häntä ei meidän tarvitse pidättää täällä kauempaa."
Kun Atkinson hiukan epäröiden oli noussut ylös, saanut käsiinsä sekä hattunsa että keppinsä ja lähestynyt puutarhan veräjää, sanoi isä Brown vakavasti: "Missä on intialainen?"
Kaikki kolme, sillä tohtori oli nyt yhtynyt heihin, menivät vaistomaisesti kohti ruohopenkkiä, missä hämärässä, tummansinipunervien, huojuvien puiden alla, he olivat nähneet ruskean miehen ruumistaan keinutellen lukevan rukouksiaan. Intialainen oli kadonnut.
"Vieköön hänet piru!" huusi tohtori ja polki kiukuissaan jalkaansa.
"Nyt tiedän minä, että tuo lurjus on sen tehnyt."
"Olin huomaavinani, että te ette uskonut salatieteisiin", sanoi isä
Brown tyynesti.
"En uskonutkaan", sanoi tohtori silmiään pyöritellen. "Minä tiedän vain, että inhosin tuota keltaista kanaljaa, koska pidin häntä valenoitana. Jos saan selville, että hän on oikea noita, inhoan häntä vielä enemmän."