"Säilyttääkö kaupunki jalompia aarteita kuin aseita ja urhoollista rakkautta? No, ne minä uhraan maanalaisille jumalille!"
Kun olivat juhlallisesti pyhittäneet hänet kuolemaan, kannusti hän ratsuansa kuolemankarkaukseksi syvyyteen ja syvyyden kita sulkeutui uhrinsa päälle.
Katkeruus perille vie.
Nuori Athenalainen, Demosthenes, kuuli mainiota puhujaa Kalistratoa hyvin kiitettävän. Hän tahtoi silloin saada kuulla tätä puhujaa, toivo, jonka viisitoistavuotias nuorukainen myös sai täytetyksi. Kun Demosthenes näki, miten Kalistratos viehätti kaikkia kaunopuheliaisuudellansa ja kuinka kansa kaikuvalla riemuhuudolla saattoi häntä kotiin, heräsi hänen kunniahimonsa ja hän päätti myös ruveta puhujaksi. Hän kävi säännöllisesti viisaiden ja oikeuden-oppineiden kouluissa ja luki kuuluisimpien kansanpuhujoiden puheita.
Kun Demosthenes ensi kerran astui julkisesti esille, syntyi suuri melu, kansa remahti kuuluvaan nauruun ja hänen täytyi astua alas puhujanistuimelta. Alakuloisena läksi hän pois kokouksesta. Erään ystävän kehoituksesta astui hän vielä kerran esiin, vaan ei onnistunut nytkään. Harmissansa siitä meni hän kotiinsa. Silloin kävi hänen luonansa ystävä, kuuluisa näyttelijä Satyros. Hänelle valitti Demothenes, ettei kansa, vaikka hän puheensa valmistamisessa oli koettanut parastaan, ollut kuitenkaan häntä kuunnellut.
Satyros antoi hänen nyt lukea ääneen tunnetun, suuremman runokappaleen. Kun Demosthenes tämän oli tehnyt, luki Satyros vuorostaan saman kappaleen ja esitti sen semmoisella tavalla, että se Demosthenesta tuntui aivan uudelta. Nyt huomasi hän mikä häneltä puuttui ja että parhaimmatkin puheet ovat ilman elävyyttä ja henkeä, jos niitä huonosti esitetään.
Demosthenes ahkeroi nyt oppiaksensa taidettansa, vaikka tässä oli hänellä monta vaikeutta voitettavana: hän puhui kovin hiljaa, ikäänkuin hänellä olisi ollut heikko rinta; vieläpä puhui epäselvästi, sammalti eikä voinut lausua r kirjainta; viimein oli hänellä ruma tapa nytkäistä toista olkapäätään, aina kun oli puhunut lauseen loppuun. Vahvistaakseen rintaansa ja oppiakseen hallitsemaan hengitystään, nousi hän usein korkeille kukkuloille, tai meni hän merenrannalle ja luki pitkiä runokappaleita. Päästäkseen sammaltamisesta otti hän pieniä kiviä suuhunsa ja koetteli niin puhua selvästi. Tottuakseen olemaan olkapäätään nytkäisemättä, asetti hän miekan riippumaan huoneensa kattoon, niin että sen kärki kosketti hänen olkapäätään ja haavoitti häntä, niin pian kuin hän olkapäätään liikutti.
Saadakseen häiritsemättä antautua harjoituksiinsa, asui hän kauvemman aikaa maanalaisessa huoneessa ja ajatti puoli-päätään hiuksista paljaaksi vastustaakseen kiusausta lähteä ulos.
Tällä tavoin voitti Demosthenes kaikki vaikeudet ja tuli hänestä hänen uutteruutensa kautta aikakautensa mainioimpia puhujoita.
Äidin ylpeys