Tällä tavalla voitti Ludvik kaikista suurimman ja vaikeimman voiton, se on: voiton itsensä yli.
Suuresti häveten, nähdessään kuninkaan jalomielisyyttä, läksivät hovimiehet sieltä.
Ruhtinaan jalomielisyys.
Kaksitoista vuotias Valois'in prinssi oli kerran Franskan kuninkaan kanssa metsästämässä. Sattuipa silloin, että metsäkarju täydellä raivolla töytäsi kuninkaan hevosta vastaan. Heti tämän huomattuansa asettautui prinssi kuninkaan eteen, suojellaksensa häntä metsäkarjun hyökkäyksestä. Hyväksi onneksi sai eläin kuitenkin jo surmansa ennenkuin se ennätti tuhotöitä tehdä. Kuningas tuli kumminkin niin ihastuneeksi tästä nuoren prinssin urhollisuudesta, että hän kehoitti prinssiä pyytämään itselleen jotakin armon-osoitusta.
Ja mitä hän silloin pyysi nuori ruhtinas?
"Jos teidän majesteettinne tahtoo osoittaa minulle armoa, niin pyytäisin minä teitä ostamaan joitakuita orjia Algieriassa ja lahjoittamaan heille vapautensa; tämän pitäisin minä teidän majesteettinne suurimpana armon-osoituksena."
Kuningas täytti prinssin pyynnön.
Sanasta miestä.
Keisari Henrik seitsemännen kuoltua vuonna 1313 syntyi Saksanmaalla suuri eripuraisuus keisarin-vaalin suhteen.
Osa valtakunnan ruhtinoista valitsi Baijerin herttuan Ludvikin ja toiset taas Itävallan herttuan Fredrik kauniin keisariksi. Ludvik kruunattiin Aachenissa, Fredrik Bonnissa, ja molemmat keisarit taistelivat nyt oikeuksistaan, kumpikin puolueensa johdattajana.