Kunniota korkeata ikää!
Spartassa määrättiin nuorison velvollisuudeksi erittäin siivollisuutta ja kunnioitusta korkeata ikää kohtaan. Kun kerran kaksi lähettiläistä Spartasta olivat teaterilla Athenassa, astui vanhus sisään, joka ei enää löytänyt itselleen istumasijaa. Heti nousivat molemmat Spartalaiset paikoiltaan antaakseen vanhukselle sijaa. Silloin huusivat Athenalaiset hyväksymisensä Spartalaisten käytökselle, vaan nämät sanoivat:
"Niin, Athenalaiset tietävät kyllä mikä on oikein, vaan eivät sitä tee!"
Ei pidä ketään pitää onnellisena ennen hänen loppuansa.
Persian länsipuolella, vähässä Aasiassa, löytyi monta, monta vuotta takaperin useampia kuningaskuntia, joiden joukossa Lydia oli mahtavimpia. Täällä hallitsi kuningas Kroisos, joka Sardes nimiseen pääkaupunkiinsa oli koonnut suuren määrän aarteita ja rikkauksia, joihin hän pani koko luottamuksensa.
Kerran tuli hänen luoksensa mies, jonka nimi oli Solon, muuan viisas Kreikasta, joka oli matkustanut monessa maassa, oppiakseen viisautta. Kroisos antoi Solon'in ottaa osaa hänen juhliinsa ja näytti hänelle suuret aarteet ja harvinaiset taideteokset palatsissaan. Kun suoraluontoinen filosofi ei lausunut mitään kummastusta kaikesta tästä loistavaisuudesta, kysyi Kroisos häneltä, ketä hän piti onnellisimpana pane kaikista kuolevaisista, jotka hän tunsi. Solon mainitsi silloin Tellus nimisen Athenalaisen, koska tämä oli saanut nähdä jaloja ja oivallisia poikia ja pojanpoikia kasvavan ympärillään ja koska hän korkeaikäisenä oli saanut kuolla taistelussa isänmaan edestä.
Kummastuneena tästä vastauksesta, kysyi kuningas ketä hän piti lähinnä Telloa onnellisimpana maan päällä. Silloin vastasi Solon:
"Minä tunsin kerran kaksi kukoistavaa nuorukaista Argoossa, Kleobis ja Biton; heille lähettivät jumalat suurimman onnen, mikä kuolevaiselle voi osaksi tulla, hyvien tapojen kaunistaman elämän ja tuskattoman kuoleman. He olivat muutaman naispapin poikia ja olivat useampia kertoja voittaneet palkinnon huvitusteluissa. Kun pyhät härjät, joiden piti vetää heidän äitiänsä uhraukseen temppeliin, kerran tulivat kovin myöhään, valjastivat pojat itsensä vaunujen eteen ja vetivät sen temppelin luo. Kaikki kansa ylisti äitiä onnelliseksi, jolla oli semmoiset pojat; äiti taas rukoili jumalia, että he lahjoittaisivat nuorukaisille parhaimman siunauksensa. Uhrin toimitettua nukkuivat Kleobis ja Biton, koristettuina seppeleillä ikäänkuin voittoa varten, ja sammuvaa tulisoittoa kantava haltija otti heidät lempeästi mukaansa ja saattoi ne jumalien luo, niin että he ikuisesti voisivat iloita kuolemattomien joukossa."
Kun Kroisos tämän kuuli, nurkastui hän ja sanoi:
"Ystäväni, onko minun kuuluisuuteni ja minun onneni sinusta niin aivan mitätöntä, ett'et edes aseta minua halpojen kansalaisten rinnalle?"