43. Kaksi nappia.
Olin kerran huutokaupassa, jossa myötiin erään tuttavan herran taloutta. Muutamissa hetkissä oli kaikki se ylpeä talous hajoitettu satoihin eri käsiin. Kullat ja hopeat, sametilla katetut sohvat ja tuolit, seinillä riippuneet kuvat ja lattian kirjavat peitteet, jotka ennen olivat ystävyydellä katselleet toisiansa vainajan herran komeissa huoneissa, olivat revityt erilleen ilman armotta. Ne eivät itse virkkaneet, taikka minä en kuullut niiden virkkavan mitään. Herran leski ja lapset olivat ainoat, jotka itkusilmin sitä katselivat ja jättivät hyvästi jokaiselle eri kappaleelle.
Mitähän sanoisivat nuo kapineet, jos ne voisivat puhella? arvelin minä. Ja eivätkö ne todellakin mitä puhele, vaikka niiden puhetta ei kuulla? Tuossa oli vielä vanha kansi, täynnä kullattuja virkanappia vainajan virkatakista. Minusta tuntui, kuin ne voisivat puhella, niin järjelliseltä ne näyttivät. Niistä par'aikaa kaksi oli seisattunut vastakkain, ja ne näyttivät nyt katsovan toinen toisensa silmiin. Toinen oli vielä kirkas kullattu, vaan toinen kulunut ja tumma. Niiden keskuus näytti aivan sellaiselta kuin ylpeän esimiehen ja talonpojan. Mikä ylpeä katsanto oli tuolla kirkkaalla napilla, kuin se katsoa tuijotti yli olkansa vieressään seisovan silmiin! Todella kuulinkin pian seuraavan puheen.
"Voit sinä seisoa vähän etempänä", sanoi se kirkas nappi. "Tiedätkö, mikä sinä olet ja missä sinulla on paikka?"
"Mikä minä sitten olen?" sanoi se tumma nappi; "eikö tässä ole toinen yhtä hyvä kuin toinenkin!"
"Mitä kaikkia sinä tohdit! Eikö sinulla ole häpyä! Tiedätkö sinä, kelle niin puhut?"
"Kellenkö? Enkö minä ole sellaisia herroja nähnyt! Ja onko nykyaikana enää niin suurta eroitusta kansanluokkain välillä? Eikö kaikki ala tulla yhdenvertaisiksi?"
"Sinäkinkö ehkä yhdenvertaiseksi? Huuti! Jos se ei olisi tällaisessa tilassa, niin — Mutta mitä sinä ymmärrät!"
"Minä ymmärrän sen, että tällaisessa tilassa toinen on yhtä hyvä kuin toinenkin. Mitä parempi te nyt olette?"
"Mitäkö parempi? Kuin olisit nähnyt vähän enemmän, sinä et puhuisi niin. Sinä ymmärtäisit, missä seuroissa minä olen elänyt, ja missä sinä. Sinä olet ikäsi istunut herran seljän takana, etkä tiedä mitään, sen sijaan kuin minä olen aina etunappina saanut nähdä kaiken sen kunnian, joka herralle tuli elinaikanaan. Mitä sinä tiesit kaikista pidoista, joita herra piti korkeille vieraillensa? Näitkö sinä, miten kaikki joivat herran kunniaksi, ja kuulitko sinä ne koreat puheet, joilla herraa ylistettiin, ja kiitettiin sitä loistoa, jonka hän levitti ympärilleen? Luitko sinä ne sampanilasit, jotka juotiin, niin että se ankara juoma valui pitkin minun kirkasta naamaani? Ja näitkö sinä, miten kaikki ihmiset olivat ihastuneet siitä, että herra oli iloisin isäntä talossaan, jossa jokaisella oli hauska viipyä ja nautita? Minä arvaan kyllä, kuinka kaikki nyt itkevät ja valittavat hänen kuolemaansa."