Toinen Näytös.
1. Kohtaus.
Hölmönen. Katri. Mari.
HÖLMÖNEN (Tullen ovesta laulaen.) "Olet kyllä oiva ruoka, siivon syöjälle suloinen, joka ryypyn ryyppäjäpi" — — Se on viho viimeinen ihme ja kumma! Minä, kylän vanhin ja kestikievari, minä enkö saa olla isäntä talossani? Ei! se nyt on liikaa. Hoi! Katri, Mari, hoi! hoi!
MARI (Tulee ovesta.) Noh! mitä nyt, isäntä?
HÖLMÖNEN. Mitä? Vielä kysyt. Etkö jo tiedä, minkä Hölmölä ja koko maailma tietää, Mari, sitä, että sinä olet minun palvelijani; ja että minä, Matias Hölmölin, kylänvanhin ja kestkievari, minä itse, olen herra sinulle sekä vaimolleni?
MARI. Muut kyllä tiedän, mutta viimeistä, sen tietänee isäntä itse paremmin.
HÖLMÖNEN. Sinä, Mari! Sinun pitää kaikki tietämän, Sinun. Etkö jo ole lukenut raamatusta, että vaimon pitää oleman miehellensä kuuliaisen? Mari!
MARI. Raamatusta, isäntä, minä en tunne kuin käärmeen ja omenan, joka viettelee Eevaa. Mutta isäntä, saanko nyt mennä? Emäntä odottaa.
HÖLMÖNEN. Mari! Niinkuin tuulispää nyt lennä ja sano, että isäntä itse, kuuletsen, itse Matias Hölmölin, tahtoo kaapin avaimet, sen, jossa on putellit, tiedäthän.