HÖLMÖNEN. Niinkuin naulattu, teidän armonne. (Oluvinen ja Liisa menevät, joukko asettautuu kahdenpuolen seiniä, katsoen kehään seinällä.) Mariseni, syrjäy vähän; kavahda, ett'ei aja päällesi! Kas niin, lapseni.
KATSOJA. Eipäs häntä jo näy.
HÖLMÖNEN. Kova on seinä, lapseni, kova; se, näetsen, on aika hongista, se.
TOINEN KATSOJA (Avaa vieressänsä olevan ikkunan ja katsahtaa ulos.) Nyt kavahtakaat, ei näy enää reen kantojakaan.
ÄÄNI OVEN TAKANA (Kolkutus.) Hoi kylänvanhin, kestkievari! Missä hitolla ovat ihmiset kylästä?
HÖLMÖNEN. Kaikella on aikansa; odottele. (Kolkutus.)
YKSI KATSOJA. Laske, kestkievari, laske. Hän, näetsen, näkee asian oikein ja voi sen meille selittää.
HÖLMÖNEN (Avaa oven ja mies tulee ulkoa.) Sano, naapuriseni, näetkö sinä mitä?
MIES. Mitä? Minä luulen, kaikki ihmiset ovat hulluna.
KATSOJA. Näet sinä, tuosta kehästä ajaa hevosella ja reellä.