Ei ihme, että tätä miettiessä
Povessan' tunsin tunteen katkeran:
Myös syntynyt mä olen Hämehessä
Ja synnyinmaana sitä rakastan.
Ken orjuuteen ja sortoon sitä sallis,
Jok' ain' on ollut sydämelle kallis?
Näin miettien en huomannut ma aamun
Taas taivaan kannelle jo astuneen,
Kuin jylhältä näin linnalt' öisen haamun
Ja synkeyden kaiken kadonneen.
Se kirkastunna seisoi aamukoissa
Ja peljätys kaikk' oli siltä poissa.
En peljästystä luonnossakaan muussa
Sen lähellä mä nähnyt ollenkaan.
Pelotta lintu likimmässä puussa
Ilolla lauloi aamulauluaan.
Ja itse jylhän linnan räystähässä
Näin pienen pääskysen mä pesimässä.
Mielestän' haihtui haikeus; nyt vasta
Ma muistin, aamukoissahan sen näin,
Ett' uskon sätehet se taivahasta
Johdatti kerta Hämeesenkin päin,
Ja poistaessaan meiltä pakanuuden,
Ehk' ankarast', toi oikeen vapauden.
Maanmiehen kuin ma kuulin sitten siellä
Kulkeissaan työhön riemull' laulavan,
Yömatkan päästä matkamiehen vielä
Kuin tervennä näin tietään kulkevan,
Niin vielä muistin, pait sen muinaisuuden,
Sen suojass' olevan maan rauhaisuuden.
Tuokko
.
15. Elämän nautinto.
Luonnon suuren lapsukaiset avaruuden alla,
Nauttikaamme elämätä iloll' ihanalla!
Pois, pois karvaus!
Vältä, veikko, huolet!
Pois, pois valitus!
Taita tuskan nuolet!
Rakkaus on tuskan alla rinnassamme täällä
Aina niinkuin päivänpaiste syksyisellä säällä.
Pois, pois vihainen
Väliltämme vaino!
Pois, pois salainen
Kateuskin kaino!
Ilon aamu autuas on nytkin alkavainen,
Riemun päivä ruskoittaapi kaunis, koittavainen.
Pois, pois turmelus!
Hyvin hyvä käytä!
Pois, pois huokaus!
Toivoll' onni täytä!