— Samaa minäkin arvelen, vastasi Rosenholz. Varmaa ainakin on, että nuo pimeät rannat ovat omiansa salaamaan väijyksissä olevan vihollisen ja minun mielestäni tulisi meidän valaista jokea, voidaksemme kulkea nopeammin. Tahdon puhua siitä comanhin kanssa.
Lyhyen neuvottelun seurauksena oli, että vene soudettiin rantaan. Intiaanit kaivoivat turpeen, joka pantiin poikkipuolin veneen kokkaan. Tämän turpeen päälle pantiin seedripuun oksia, jotka sytytettiin. Tästä syntyi kirkas valo, jonka avulla oli helppo venettä ohjata.
46.
APAHIT AJETAAN PAKOON.
Tuon tuostakin tarkasti kanadalainen palavan puunoksan avulla jokea, jonka pintaa tämä tuohus valaisi.
Mikään ei häirinnyt yön hiljaisuutta; kuului vain aluksen pohjalta haavoitetun comanhin raskaat henkäykset; hänen sielunsa oli ruumiista eroamaisillaan.
Hiljaa lauloi hän kuolinvirttään, jota säestivät tahdikkaat airon vedot, ja sitten kuoli hän valitustakaan huuliltaan päästämättä nuoren päällikön syliin. Vene jatkoi vielä hetkisen matkaansa, mutta soudettiin sitten maihin; intiaanit täyttivät vainajan viitan raskailla kivillä; ja sitten lykättiin vene uudelleen vesille. Viitta kiedottiin ruumiin ympäri ja laskettiin kivien painolla joen pohjaan, jossa ruumis oli suojassa häväistyksiltä.
Soutajat tarttuivat airoihin, ja kevyt vene kiiti eteenpäin. Rosenholz tarkasteli tulisoihdullaan joen pintaa ja huomasi kummastuksekseen oksia ja runkoja. Heti arvasi hän tässä piilevän jonkun intiaanien viekkauden ja ryhtyi toimenpiteisiin sen välttämiseksi. Päätettiin poistua joelta ja kiertää metsän kautta vihollisen hyökkäyksen välttämiseksi. He vetivät veneen maalle ja piilottivat sen puun oksien alle. Otettuaan mukaansa sen verran muonavaroja kuin kukin helposti saattoi viedä mukanaan, lähtivät he kulkemaan.
Pian oivalsivat he, kuinka tarpeen tämä varovaisuus oli. He olivat kulkeneet jonkun tuhat kyynärää metsässä, jonka tiheät viidakot ja köynnökset hidastuttivat heitä, kun he raikkaista tuulenhenkäyksistä huomasivat, ettei joki ollut etäällä. Veden kovemmasta kohinasta tiesivät he lähenevänsä paikkaa, jossa joki juoksi ahtaiden ja jyrkkien rantojen välitse, joita varjosti tiheä metsä. Siinä oli siis jonkunlainen sola, jossa viholliset varmaan olivat väijyksissä. Kun tässä vaadittiin mitä suurinta varovaisuutta, kehoitti etunenässä kulkeva Ukkosensäde toisia hetkeksi pysähtymään; sitten poistui hän tovereinensa pyytäen metsästäjiä odottamaan samalla paikalla.
Päivä alkoi koittaa heidän siinä odottaessaan. Etäältä kuulivat he pöllön surullisen äänen, johon vastasi toinen. Vaikka ääni tuntui aivan luonnolliselta, epäili Rosenholz, joka hyvin tunsi intiaanien viekkauden, jonkun juonen olevan tekeillä, kun äkkiä pyssyn pamaus kajahti hänen korviinsa. Heti lähtivät metsästäjät sille taholle, josta pamaus kuului. Pitkältä he eivät ehtineet, kun jo lukivat kolmetoista laukausta, mikä todisti, että siellä oli kova ottelu. Heti muodostivat he jonkunlaisen ampumaketjun ja riensivät mitä nopeimmin sille suunnalle, josta ampuminen kuului, matkien tuon tuostakin sakaalin ääntä, etteivät eksyisi kovin loitolle toisistaan.