— Eläin on vapauttanut itsensä vihollisistaan, keskeytti hänet Fabian, se juoksee suoraan jokeen.
Vesi loiskahti korkealle hirven hypätessä jokeen, sitten nähtiin sen pään ja sarvien sukeltavan esiin vaahdosta ja samoin takaa-ajajien, nälästä ja raivosta ulvovien susien, verisine silmineen; muutamat pelkurimmat juoksivat edes takaisin rannalla ja päästivät valittavan ulvonnan.
Hirvi oli nyt aivan lähellä saarta, jossa sen kuoleman-taistelun näkijät olivat, kun rannalla olevat sudet lakkasivat ulvomasta ja pakenivat äkkiä.
— Mitä se on? huudahti José, mistä tuo äkillinen pelko, joka ne valtasi?
José oli tuskin lausunut nämä sanat, ennenkun näkyi toinen näytelmä, joka vastasi hänen kysymykseensä.
— Kumartukaa alas, kumartukaa alas, Jumalan tähden! Piiloutukaa ruohostoon! huudahti hän itse ensimäisenä tehden sen, — intiaanit ovat myöskin metsästämässä.
Ja nyt näkyikin toisia peljättävämpiä metsästäjiä tuolla avaralla metsästys-alalla, joka erämaassa on jokaiselle tulijalle avoinna.
Noin kymmenkunta noita kesyttämättömiä hevosia, joiden kanadalainen ja José äsken olivat nähneet tulevan joelle juomaan, nelisti peljästyneenä poikki aavikon. Muutamat intiaaniratsastajat, jotka ratsastivat satuloimattomilla hevosilla, jotta ne helpommin ja nopeammin juoksisivat, ajoivat peljästyneitä hevosia takaa. Ratsastajat istuivat kyyryissään hevosiensa seljässä, niin että polvet melkein ulottuivat leukaan, joten hevoset voivat liikkua nopeammin. Aluksi näkyi vain kolme intiaania, mutta pian ilmestyi noin parikymmentä. Muutamat olivat varustetut keihäillä, toiset heiluttivat ilmassa lassojaan, ja kaikki päästivät tuon ulvonnan, jolla he ilmaisevat iloaan ja suruaan.
José loi kysyvän silmäyksen kanadalaiseen, ikäänkuin olisi tahtonut häneltä kysyä, oliko hän ottanut lukuun tämän ikävän vaihdoksen tehdäksensä heidän seikkailija-elämänsä rakkaaksi ja miellyttäväksi Fabianille. Ensi kerran tällaisten olojen vallitessa peitti kanadalaisen kasvoja kalman vaaleus. Synkkä, mutta puhuva silmäys oli hänen vastauksensa Josén kysymykseen.
— Tämä merkitsee, ajatteli José, että liian suuri rakkaus ihmisolennon sydämessä, olkoon hän muuten kuinka urhoollinen ja peloton tahansa, saattaa hänet vapisemaan rakastamansa henkilön tähden, ja se siis todistaa, etteivät meidän kaltaisemme seikkailijat saa kiintyä mihinkään tässä maailmassa. Kas vaan Rosenholzia, hänen rohkeutensa vaipuu, kuin olisi hän nainen.