Mutta katsokaamme nyt Mustanlinnun hallussa olevalle rannalle.
Intiaanien molemmille rannoille veden valaisemiseksi sytyttämät nuotiot loivat niin kirkkaan ja lavealle ulottuvan valon, että ahdinkoon saatetut metsästäjät eivät voineet paeta. Jokaisen nuotion ääreen oli intiaani asetettu vartiaksi. Hänen täytyi pitää nuotiota vireillä ja samalla tarkoin ottaa huomioon, mitä tapahtui saarella. Mustalintu, jonka olkapään Josén luoti oli murtanut, istui erään puun juurella ja nojasi siihen; hänen kasvoillaan saattoi nähdä veren himon, jonka hän toivoi tulevan tyydytetyksi, mutta mitään tuskan merkkiä ei näkynyt.
Hänen tuliset silmänsä olivat käännetyt usvan ympäröimään saareen, jossa hän luuli kolmen miehen, joitten verta hän himosi, olevan kovassa tuskassa.
Yön ensi hetkillä voivat intiaanit helposti nähdä, mitä saarella tapahtui, mutta jota tiheämmältä usva ympäröi saarta, sitä vähemmin valaisivat nuotiot jokea. Pian taajeni usva niin, etteivät vartiat voineet nähdä vastaista rantaa; hetken kuluttua ei sieltä näkynyt edes nuotioitten valoa ja vihdoin katosi saarikin usvaan.
Intiaanipäällikkö tajusi, että oli välttämätöntä käydä vieläkin tarkkaavammaksi. Hän kutsui luoksensa kaksi soturia, joihin hän voi luottaa. Toisen käski hän kahlata joen yli, toisen käydä sitä rantaa, jolla hän itsekin oli, viemään hänen käskynsä ja uhkauksensa vartioille.
— Menkää, sanoi päällikkö sotureille, ja sanokaa niille, jotka ovat saaneet toimekseen vartioida noita kristittyjä, että metsän pojilla täytyy olla usvan tähden neljä silmää jokaisella. Sanokaa heille, että jos uni tekisi heidän korvansa kuuroiksi, niin Mustanlinnun tappara lähettää heidät henkien maahan, jossa saavat ikuisesti nukkua.
Molemmat soturit poistuivat täyttämään käskyjä ja palasivat pian ilmoittamaan päällikölle, että hän saattoi olla varma siitä, että hänen käskynsä täytetään.
Intiaanit enensivät tarkkaavaisuuttansa, sillä heitä kiihoitti viha valkoisiin ja palkinnon toivo. He tosin eivät peljänneet kuolemaa, vaikka unikin olisi heidät vallannut — intiaani ei milloinkaan tunne kuoleman pelkoa — mutta heitä pelotti sentään herääminen henkien metsästysmailla, jossa intiaanien uskonnon mukaan unen valtaama soturi ei enää uskalla katsoa ylöspäin.
Tuskin mikään öinen ääni jää huomaamatta intiaanien hienolta kuulolta, samaten kuin heidän terävä katseensakin keksii melkein jokaisen esineen, mutta nyt esti usva äänen levenemisen ja peitti silmältä ympäröivät esineet.
Ummessa silmin, mutta avoimin korvin seisoivat intiaanisoturit liikkumattomina nuotioittensa ääressä ja koettivat, koko luonnon ollessa uneen vaipuneena, pysyä valveilla; tuon tuostakin heittivät he oksan tuleen pitääksensä sitä vireillä ja palasivat sen jälkeen kuuntelevaan asentoonsa.