"Hyvä on", vastasi Freckles, mutta sellaisella äänellä jota ei ollut tuntea omakseen.
Sitten tyttö kääntyi ja loi Jaakkoon jäähyväiskatseen, vastustamattoman ystävällisen ja lumoavan herttaisen.
"Muistakaa tulla ratsastaen ja punainen huivi kaulassa!" sanoi hän puoleksi vaatien, puoleksi kysyen.
Jaakon meni pää kerrassaan pyörälle. Freckles oli hänen vankinsa, mutta hän tytön, sieluineen ruumiineen. Hänen kasvoillaan oli hartain ilme, mitä niillä milloinkaan oli ollut, kun hän toisti Frecklesin sanat: "Hyvä on!" Pää pystyssä keiju asteli verkalleen pois, ja Jaakko kääntyi miehiin päin.
"Mitä te kirotut siinä töllistelette? Sahatkaa puuta", kiljaisi hän.
"Ettekö laisinkaan tiedä, kuinka tulee kohdella hienoa naisihmistä?"
Olisi sietänyt udella, mikä vanha noita-akka niistä, jotka istua kyyhöttivät nuotion ääressä Villikissanotkon luolissa lakkaamatta imeskellen maissintähkäpiippuaan ja hämmentäen kattiloissaan pesukarhun tai pussirotan keittoa, oli opettanut häntä käyttäytymään niinkin siivosti.
Miehet murisivat ja uhkailivat keskenään, mutta kävivät vihaisesti työhön käsiksi. Eräs esitti, että lähetettäisiin joku seuraamaan tyttöä ja pitämään silmällä hänen ja Lintunaisen lähtöä nevalta. Frecklesin sydän jähmettyi kauhusta, mutta Jaakko oli huumaantunut ja välitti viisi varovaisuudesta.
"Niin kai", ivasi hän. "Kaiketi joka mies teistä mieluummin heittäisi sahan hiiteen ja laukkaisi tytön perään. Mutta minäpä sanon, että ei! Minusta näyttää, että minähän se häntä miellytin. En näe mitään kukkia kenenkään muun rinnassa. Jos joku häntä saattaa, niin kai minä, mutta juuri minua tarvitaan täällä kaikkien näiden pöllöpäitten joukossa. Sen tytön puolelta ei tule mitään vaaraa. Ei hän minua pettäisi. Pinnistäkää nyt, pojat, ja yrittäkää olan takaa, minä ja Wessner otamme kirveet ja alamme kalkuttaa toiselta puolelta."
"Mutta siitähän nousee aika ääni!" sanoi Wessner.
"Välipä tuolla", vastasi Jaakko. "Tyttöhän luuli meidän olevan McLeanin miehiä. Tämä käy kuin rasvattu. Pannaan lastut lentelemään."