Kun mahtava puu kaatui, vavahti Limberlost ja valitti ääneen. Freckles ähki epätoivoisena, mutta työmiesjoukon rohkeus kasvoi. Sitä myöten oltiin siis valmiit. Jos he saisivat sen nopeasti pois, tiesivät he, missä se ilman joutavia kysymyksiä turvallisesti muutettaisiin rahaksi. Ennen päivän loppua he voisivat kuljettaa pois kolme muuta, kaikki sopivia puuviiluksi ja paljon arvokkaampia kuin tämä. Sitten he jättäisivät Frecklesin Wessnerin huostaan ja laittautuisivat turvaan taskussa rahaa runsaammin kuin koskaan olivat uneksineet.
13. luku
KEIJU VAPAUTTAA FRECKLESIN, JA MUSTA JAAKKO KIROO.
Linjapolulla keiju vilkaisi taaksensa nähdäkseen, oliko Musta Jaakko palannut työhönsä. Sitten hän kokosi helmansa polvia myöten ja lähti juoksuun. Pian hän tapasi Frecklesin pyörän. Samassa hän älysi, miksi poika oli kivenkovaan vaatinut häntä kulkemaan pitkin polkua. Hän tarttui pyörään ja hyppäsi sen selkään. Satula oli liika korkealla, mutta hän oli taitava pyöräilijä ja osasi aina tavoittaa polkimet niiden noustessa ylös. Hän pysähtyi Duncanin tuvalle niin pitkäksi aikaa, että ennätti korjata tämän epäkohdan, ja samalla kertoi vaimolle, mitä oli tekeillä, ja käski hänen mennä pitkin itäistä polkua, kunnes tapaisi Lintunaisen ja ilmoittaisi tälle, että hän oli mennyt hakemaan McLeania ja että oli parasta lähteä nevalta niin pian kuin mahdollista.
Vaikka pelko Frecklesin puolesta oli kannustamassa Saara Duncania, kalpeni hän ja alkoi vapista ajatellessaan, että hänen taas täytyisi lähteä Limberlostiin. Tyttö katsoi häntä silmiin.
"Ei tässä auta, kuinka kovasti te pelkäätte, teidän täytyy lähteä", sanoi hän. "Jollette lähde, niin Lintunainen menee Frecklesin majalle minua hakemaan, ja he saattavat tehdä hänelle pahaa. Jos hän ei saa huomautusta lähteä heti, seuraavat he minua kukaties, ja kun näkevät minun olevan poissa, tekevät he Frecklesille jotakin hirveää. Minä en voi lähteä — sehän on selvä — sillä jos he saavat minut kiinni, niin ei ole ketään, joka voi hakea apua. Ette suinkaan usko, että he ovat tulleet viemään anastamansa puut pois ja sitten päästävät Frecklesin siitä vapaasti kertomaan? Murhata ne aikovat hänet, se on ihan varmaa. Juoskaa, juoskaa henkenne edestä. Frecklesin hengen edestä. Voitte ajaa takaisin Lintunaisen kanssa."
Tyttö näki vaimon lähtevän ja alkoi sitten polkea eteenpäin.
Tuo kauhean pitkä telatie! Eikö se koskaan päättyisi? Hän ei tohtinut antaa mennä liian rajusti, sillä jos pyörä särkyisi, ei hän pääsisi jalkaisin ajoissa perille. Missä tie oli mahdoton pyörällä ajaa, hyppäsi hän alas ja talutti tai kantoi sitä ja riensi niin nopeasti kuin taisi. Päivä oli hirvittävän kuuma. Aurinko paahtoi polttavalla elokuun helteellä. Oksaan tarttui hänen hattunsa, mutta hän ei silti pysähtynyt.
Missä ajo suinkin kävi päinsä, nousi hän pyörälle ja polki jälleen telatietä eteenpäin. Hän oli läkähtyä ponnistuksesta ja melkein menehtynyt saapuessaan viertotielle. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka kauan oli ajanut — ja vain kaksi penikulmaa oli takana. Hän kurottausi ohjaustangon yli, melkein seisten poikimilla, ja pinnisti parhaansa mukaan. Veri kohisi hänen korvissaan ja päätä huimasi, mutta hän piti suoraa suuntaa. Hän tuntui seisovan paikallaan puitten ja talojen kiitäessä hänen ohitsensa.
Kerran erään maalaisen iso koira ryntäsi äkäisenä tielle, ja yrittäessään väistää hän oli kaatua, mutta pääsi jälleen tasapainoon, jännitti lihaksensa ja polki niin vinhaan kuin taisi. Viimein hän kohotti päätänsä. Eihän varmaankaan enää voinut olla kuin penikulma jäljellä. Hänellä oli takanaan kaksi penikulmaa telatietä ja ainakin kolme pitkin viertotietä, eikä kaikkiaan ollut kuin kuusi.