"Juuri sitähän Wessner silloin ensi kerralla puhui", sanoi Freckles innokkaasti. "Että se näet on kultakaivos. Hän ei sanonut tietävänsä, missä ne merkityt puut olivat, mutta hän tunsi erään, joka sen tiesi, ja jos pysyisin syrjässä ja antaisin heidän viedä merkityt puut, saattaisivat he muutamassa päivässä kuljettaa tiehensä ainakin tusinan."
"Freckles!" huudahti McLean. "Et suinkaan sinä tarkoita tusinaa!"
"Niinpä hän vain sanoi, sir, — tusinan verran. Sanoi etteivät he tietenkään osanneet numerolla laskea, minkälainen summa niistä saataisiinkaan, mutta että maksaisi vaivan ne kaikki puhaltaa ja että viisi tai kuusi oli oikeita kultakaivoksia. Kolmeahan he nyt ovat yrittäneet, niin että yhdeksän muuta täytyy olla merkittynä ja monet niistä erittäin arvokkaita."
"Hyvä. Tahtoisinpa tietää, mitkä ne ovat", sanoi McLean, "niin että ensiksi voisin ne otattaa ulos metsästä".
"Olen ajatellut asiaa", virkkoi Freckles. "Minä arvelen, että jos tahdotte jättää yhden vartijoista linjalle — sanokaamme Hallin — niin minä aloitan rämeen pohjoispäästä ja ja'an sen lohkoihin ja koetan niistä löytää nuo merkityt puut. Kaiketi ne ovat merkityt suunnilleen samaan tapaan kuin tuo ensimmäinen vaahtera linjalla. Wessner mainitsi erään toisen hyvän puun, ei kovinkaan kaukana siitä. Hän sanoi sen olevan parhaan kaikista. Paisuisipa rintani ilosta, jos voisin sen löytää. Tietenkään minä en ymmärrä hitustakaan puista, mutta voin ajaa merkkiä takaa. Jaakko oli niin hyvä tuntija, että osasi eroittaa jotkut niistä jo kaarnan nojalla, mutta kaikissa, jotka hän, mikäli tähän mennessä olemme nähneet, halusi viedä pois, oli palanen kaarnaa syvästi leikattuna rungosta, aivan alhaalla, missä taajat pensaat sen kätkivät. Luulenpa voivani löytää niistä jonkun."
"Hyvä tuuma", sanoi McLean. "Tehdään niin. Saat aloittaa niin pian kuin olet levähtänyt. Ja jos tapaat rämeellä vähäpätöisintäkään, minkä arvelet miellyttävän Lintunaista, niin ota pyöräsi ja käy häntä hakemassa milloin vain. Minä jätän pari miestä linjalle, niin että sinulla on yksi kummallakin puolella ja sinä voit liikuskella mielesi mukaan. Oletko tullut ajatelleeksi, kuinka suuressa kiitollisuudenvelassa hänelle olemme, poikaseni?"
"Kyllä, ja keijulle myös", vastasi Freckles. "Minun on kiittäminen häntä hengestäni ja kunniastani. Paneepa se valvomaan yökaudet ja miettimään, kuinka voisin sen hänelle palkita."
"Hyvä, aloita siis puuhkalla", ehdotti McLean. "Siitä tulisi vallan mainio."
Hän kumartui ja pörhisti jaloissansa makaavan saukon tuuheata turkkia.
"Enpä tosiaankaan ymmärrä, kuinka sillä voi olla noin komea turkki näin kesäiseen aikaan. Niiden turkki on aina kauneimmillaan talvella, mutta tästä tuskin voi sanoa moitteen sanaa. Minäpä sähkötän Coopereille, että siitä on pidettävä tarkkaa huolta. Heidän täytyy saada se tuoreena. Kun se on parkittu, emme säästä mitään kustannuksia sen muokkaamisessa. Siitä pitäisi tulla ruhtinaallinen kapine, ja varmaankin se erinomaisesti sopii keijulle. En voi kuvitella mitään sopivampaa."