Muotokuva oli pienoiskokoinen, maalattu norsunluulle, himmeissä kultakehyksissä, ja kasvot, jotka niistä katselivat, olivat erinomaisen kauniit ja suloiset. Tuuheitten, tummien kiharain keskeltä näkyivät hienopiirteiset, suurisilmäiset kasvot. Yläosassa ei ollut piirtoakaan Frecklesistä, mutta hymyyn kaartuvat huulet olivat nuorukaisen omat. Tyttö tuijotti kuvaan silmää räpäyttämättä. Huokaisten hän sitten laski sen kädestään, ja kurotti molemmat käsivartensa loordi O'Moren kaulaan.
"Tämä pelastaa Frecklesin hengen ja takaa hänen onnensa", lausui hän varmasti. "Kiitoksia, oi kiitoksia siitä, että tulitte."
Hän suuteli ja syleili loordia ja sitten ladya. Avattuaan mytyn, jossa oli kellastuneita liinavaatteita, hän loi silmäyksen kudontaan ja tekotapaan. Sitten hän keräsi kaikki haltuunsa ja lähti heidän edellään vaunujen luo.
Saatettuaan loordi ja lady O'Moren sairaalan vastaanottohuoneeseen hän sanoi McLeanille: "Olkaa niin hyvä, soittakaa isälleni ja pyytäkää häntä tulemaan ensi junalla."
McLean meni, ja tyttö sulki oven hänen jälkeensä.
"Nämä ovat Frecklesin sukulaisia", sanoi hän Lintunaiselle. "Voitte tutustua toisiinne; minä lähden hänen luokseen."
Ja sitten hän katosi.
19. luku.
FRECKLES SAA ESIKOISOIKEUTENSA, JA KEIJU MENETTÄÄ SYDÄMENSÄ.
Hoitajatar lähti huoneesta ääneti, kun tyttö saapui sinne yhä kantaen sylissään vaatemyttyä ja kuvaa. Kun he olivat yksin, meni hän Frecklesin vuoteen luo ja näki, että ratkaiseva käänne oli käsissä.