"Mutta siihen", vastasi Pietari tyynenä, "on pitkä aika, ja ainakin tänä päivänä vielä on Konstantino kristittyjen suojelija. Minä neuvon sinua jättämään asian piispa Agapitolle".
"Jotta hän latelisi minulle oppianne, joka on liian kurja vaimoillekin, käskisi minua suutelemaan vihollisteni jalkoja" centurioni ilkkui. "Murtovarkaita ja roistoväkeä ovat nuo vuorelais-erakot, sen sanon vieläkin, ja sellaisina ovat nuo ilkeät narrit kohdeltavat, siksi että löydän mieheni. Jo tänä päivänä aloitan ajon".
"Ja tänä päivänä saat sen lopettaa, sillä tämä lammasnahka on minun".
Paavali se oli, joka äänekkäästi ja varmuudella lausui nämät sanat.
Kaikkien silmät kääntyivät häneen ja centurioniin.
Pietari ja orjat olivat usein nähneet erakon, mutta eivät milloinkaan ilman semmoista lammasnahkaa, jota Phoebicio piti kädessään.
Mahdottomalta ja tuskin ymmärrettävältä mahtoi Paavalin tunnustus näyttää kaikista, jotka tunsivat hänet ja Sironan, eikä kuitenkaan kukaan sitä epäillyt, ei edes senaattorikaan.
Ainoastaan Dorothea rouva pudisti epäillen päätään, ja jos kohta hän ei voinutkaan selittää, mikä tässä tapahtui, niin hänen kuitenkin täytyi sanoa sydämessään, ett'ei tämä mies näyttänyt viettelijältä, ja että Galliatar hänen tähtensä tuskin olisi luopunut velvollisuudestaan. Hän ei muutenkaan tahtonut saada itseänsä uskomaan Sironan syyllisyyttä, sillä hän rakasti häntä sydämestään ja — oikein ei se suinkaan ollut — mutta hänen äidillinen turhamielisyytensä saatti häntä uskomaan, että jos tuo ihana nainen olisi tahtonut syntiä tehdä, niin hän kuitenkin tosiaankin olisi pitänyt hänen uljaan Polykarponsa, jonka ruusuja ja tulisia silmäyksiä hän vilpittömästi pahaksui, etevämpänä kuin tätä takkuista, siistitöntä harmaapartaa.
Aivan toisin centurioni ajatteli.
Hän uskoi mielellään erakon tunnustuksen, sillä mitä halvemman viettelijän tähden Sirona oli rikkonut velvollisuutensa, sitä suurempi oli hänen rikollisuutensa ja sitä vähemmin saattoi antaa hänen kevytmielisyyttään anteeksi. Ja hänen mies-ylpeydestään tuntui, etenkin Pietarin ja Dorothean läsnä ollessa, helpommalta kärsiä, että hänen vaimonsa oli etsinyt vaihtelua ja hekkumaa mihin hintaan tahansa, vieläpä antaumalla ryysyiselle kerjäläisellekin, kuin jos hän olisi suonut suosionsa miehelle, joka oli nuorempi, kauniimpi ja arvokkaampi kuin hänen oma miehensä.