"Kyllä sen puolesta toimeen tullaan", häntä Paavali keskeytti. "Ensiksi on hän vapautettava täältä ja on annettava hänen itsensä etsiä oma tiensä. Sinä luulet, että taivaassa löytyy kunniasija niille, jotka eivät koskaan ole lannistuneet, ja näihin hyvin mielelläsi tahtoisivat lukea Hermaan. Tämän johdosta muistuu mieleeni eräs korintholainen lääkäri, jonka oli tapana kehua, että hän oli taitavampi kuin hänen virkaveljensä, koska ei muka ainoakaan sairas vielä ollut kuollut hänen hoidossaan. Ja mies olikin oikeassa, sillä ei ainoakaan ihminen eikä eläin ollut koskaan tahtonut antautua hänen lääkärintaidollensa alttiiksi. Anna Hermaan vaan koettaa nuoruudenvoimaansa, ja joll'ei hänestä tulekkaan pappia, vaan, niinkuin hänen esi-isistään, urhea soturi, niin voihan hän semmoisenakin uskollisesti palvella Jumalaansa. Mutta siihen on vielä kyllin aikaa. Niin kauvan kuin hän on poissa, minä pidän sinun hoidostasi huolta. Onhan sinulla vielä vettä astiassa!"
"Olen saanut sen täytetyksi jo kaksi kertaa", vastasi vanhus. "Ruskea paimentyttö, joka usein juotti vuohiansa meidän lähteestämme, tuli tänne ensiksi aikaisin aamulla ja taas uudestaan tuskin tunti sitten. Hän kyseli Hermasta ja tarjoutui sitten itse tuomaan vettä minulle, niin kauvan kuin hän on poissa. Hän on arka kuin lintu ja hän riensi tuonne ylös laskettuaan astian tähän".
"Hän on Pietarin palveluksessa, eikä luultavasti uskalla jättää vuohiaan pitkäksi ajaksi yksikseen", sanoi Paavali. "Nyt menen etsimään sinulle juuria syötäväksi. Viini on kai aluksi loppunut? Katso nyt kerta oikein minuun. Kuinkahan suurena syntisenä sinä minua pitänet? Ajattele mitä pahinta minusta ja sinä saat kuitenkin ehkä kuulla vielä pahempaa. Mutta tässä tulee kaksi miestä. Maltappa, toinen niistä on Hilaroni, eräs piispan akoluuteista; toinen Memphiläinen Pakhomino, joka hiljakkoin on asettunut tänne vuorelle. He tulevat tännepäin ja egyptiläinen kantaa saviastiaa. Toivoisin, että siinä olisi uutta viiniä sinun vahvistukseksesi".
Molempien ystävien ei kauvan tarvinnut olla epätietoisina heidän käyntinsä tarkoituksesta.
Molemmat kääntyivät, tultuansa Stephanon luolaan, aivan nähtävästi tahallaan selin Paavaliin; ja akoluutti risti vielä silmiänsä hänen edessään ikäänkuin turvautuaksensa pahoista vaikutuksista.
Aleksandrialainen ymmärsi häntä ja astui vaiti ollen taaksepäin, kun Hilaroni piispan nimessä julisti sairaalle Stephanolle, että Paavali oli raskaihin synteihin vikapää ja että hän, siksi kun oli tehnyt täydellisen parannuksen, oli saastaisena lampaana eroitettava piispan laumasta ja siis myös kiellettävä hoitamasta hurskasta kristittyä.
"Pietarilta olemme saaneet kuulla", niin hän lopetti puheensa, "että poikasi, isäni, on lähetetty meren toiselle puolelle, ja koska sinä vielä tarvitset hoitoa, niin Agapito lähettää minun kauttani sinulle siunauksensa ja vahvistavaa viiniä; tämä nuorukainen jääpi luoksesi hankkimaan sinulle kaikkea, mitä tarvitset, kunnes Hermas tulee kotiin".
Sitten hän antoi viiniastian vanhukselle, joka säikähtyneenä ja kummastellen katsoi milloin häneen milloin Paavaliin.
Paavalin sydäntä tuimeli, kun piispan palvelija toistamiseen kääntyi häneen ja käski häntä ulos huutaen: "Lähde pois meidän joukostamme!"
Kuinka monta hellää sidettä tämä huuto katkasikaan, kuinka monta mieluisasti tehtyä ja kiitoksella vastaan otettua palvelusta se teki tyhjäksi, mutta Paavali totteli sitä viipymättä ja meni sairaan ohitse. Silloin heidän silmäyksensä kohtasivat toisiansa, ja ystävät huomasivat kyyneliä toistensa silmissä.